indie rock

2000
U2 All That You Can’t Leave Behind julkaistiin vuoden 2000 lokakuussa

All That You Can’t Leave Behind julkaistiin vuoden 2000 lokakuussa, ja se sai kansainvälisesti lämpimän vastaanoton sekä fanien että kriitikoiden keskuudessa. Musiikillisesti albumi oli paluu yhtyeen 1980-luvun tyyliin höystettynä 1990-luvun musiikillisilla kokeiluilla, ja Rolling Stone ylisti albumin olevan yhtyeen uran kolmas mestariteos The Joshua Treen ja Achtung Babyn rinnalla. Albumi…
Read More

Kent (yhtye) Så nära får ingen gå

Kentistä kuvattiin samoihin aikoihin myös dokumenttielokuva nimeltä Så nära får ingen gå – ett år med Kent , jonka tuottivat Per Sinding-Larsen ja Mathias Engstrand.

Kent (yhtye) Kuvattiin musiikkivideo

Levyn “Hjärta”-kappaletta varten kuvattiin musiikkivideo yhdessä ruotsalaisen TV-ohjelman Efterlyst kanssa. Kappale on omistettu kadonneille henkilöille . Kent julkaisi samana vuonna “2000”-nimisen kappaleen, jonka tuotot ohjattiin Stockholms hemlösa -yhdistykselle.

Teenage Fanclub Vuonna 2000 yhtye julkaisi levynsä Howdy! . Howdy! on yhtyeen

Vuonna 2000 yhtye julkaisi levynsä Howdy! . Howdy! on yhtyeen historian progressiivisin levytys. Kappaleiden sovitukset olivat kunnianhimoisia. Yhtyeen suosio kuitenkin kärsi, koska Sony kieltäytyi julkaisemasta levyä lainkaan Amerikassa. Yhtye kärsi myös toisen takaiskun, kun rumpali Paul Quinn lähti yhtyeestä kesken levytysten.

1999
Kent (yhtye) Kiersi Yhdysvaltoja

Kent kiersi Yhdysvaltoja yhdessä The Cardigansin kanssa alkuvuodesta 1999

Kent (yhtye) Hagnesta Hill

julkaisi myöhemmin samana vuonna levyn Hagnesta Hill . Levy sai nimensä paikasta, jossa bändillä oli ensimmäinen treenikämppä.

Supergrass Yhtye jäi taas lyhyelle tauolle kunnes vuonna 1999 julkaistiin single

Yhtye jäi taas lyhyelle tauolle kunnes vuonna 1999 julkaistiin single ” Pumping on Your Stereo ”. Kappaleen promovideo julkaistiin yhteistyössä Jim Henson’s Creature Shopin kanssa ja siinä esiintyi muppet -hahmoja. Single sai hyvän vastaanoton samoin kuin heidän pienimuotoinen loppuunmyyty kiertueensa singlen julkaisun aikaan. Kiertueen viimeinen konsertti pidettiin Shepherds Bush Empiressa…
Read More

Tegan and Sara Kaksi kappaletta demolta Red Demo , ilmestyivät heidän ensimmäisellä

Kaksi kappaletta demolta Red Demo , ilmestyivät heidän ensimmäisellä, omakustanteisella albumillaan Under Feet Like Ours , joka julkaistiin vuonna 1999. Niihin aikoihin bändi tunnettiin nimellä “Sara and Tegan”, mutta se vaihdettiin nykyiseen muotoon helpomman lausunnan vuoksi. He tekivät levytyssopimuksen Neil Youngin managerin kanssa, Youngin levytysyhtiölle Vapor Records ja julkaisivat albumin…
Read More

1998
U2 Vuoden 1998 marraskuussa PopMart-kiertueen päättymisen jälkeen U2

Vuoden 1998 marraskuussa PopMart-kiertueen päättymisen jälkeen U2 julkaisi kokoelma-albumin The Best of 1980–1990 , joka nousi listaykköseksi useissa eri maissa ja oli kaupallisesti valtava menestys. Albumilta julkaistiin myös single ” Sweetest Thing ”, joka oli uudelleen äänitetty versio vuoden 1987 B-puolesta . ”Sweetest Thing” oli listaykkösenä Kanadassa ja Irlannissa.

Kent (yhtye) julkaistiin englanninkielinen versio

Vuonna 1998 levystä julkaistiin kysynnän vuoksi englanninkielinen versio.