indie rock

1981
U2:n toinen albumi October osoittautui haasteeksi yhtyeelle. Albumin

U2:n toinen albumi October osoittautui haasteeksi yhtyeelle. Albumin laulunkirjoittaminen koki takaiskun, kun Bonon kirjoittamia sanoituksia sisältänyt laukku varastettiin yhtyeen ollessa kiertueella Yhdysvalloissa vuonna 1981. Kiertueella aikaa uuden kappalemateriaalin tekemiseen oli rajoitetusti, ja heinäkuussa yhtye aloitti Octoberin levyttämisen Dublinissa vajaalta pohjalta. Bono improvisoi valtaosan sanoituksista valmiiksi nopeasti. Tuottajana jatkanut Steve Lillywhite…
Read More

U2 October julkaistiin nimensä mukaisesti vuoden 1981 lokakuussa. Bonon

October julkaistiin nimensä mukaisesti vuoden 1981 lokakuussa. Bonon kirjoittamat sanoitukset olivat teemaltaan hengellisiä. Albumi debytoi Britannian albumilistalla sijalla 11, mutta se sai osakseen ristiriitaisia arvioita ja vain vähän radiosoittoa. Moni kriitikko piti albumia kokonaisuudeltaan sekavana, eikä se juuri menestynyt Britannian ulkopuolella. Albumia seuranneella kiertueella U2 saapui konsertoimaan ensimmäisen kerran myös…
Read More

1980
U2 Vuoden 1980 toukokuussa U2 julkaisi ensimmäisen kansainvälisen

Vuoden 1980 toukokuussa U2 julkaisi ensimmäisen kansainvälisen singlensä ” 11 O’Clock Tick Tock ”, joka oli yhtyeen debyytti Island Recordsilla. Se ei kuitenkaan saavuttanut listasijoituksia. Singlen oli tuottanut Martin Hannett , jonka Island Records halusi myös U2:n ensimmäisen albumin Boy tuottajaksi. Yhtye kuitenkin vastusti ajatusta, ja albumin tuottajaksi valikoitui lopulta…
Read More

U2 Bonon sanoitukset levyllä ovat monimutkaisempia ja kokeellisempia

Bonon sanoitukset levyllä ovat monimutkaisempia ja kokeellisempia kuin edellisillä. Kappale MLK on kunnianosoitus Martin Luther Kingille . Kappale Bad kertoo heroiiniriippuvuudesta, joka oli yleistä Dublinissa 1980-luvulla. The Unforgettable Fire -kiertueen aikana Bono ”piikitti” itseään mikrofonilla kappaleen aikana. Kiertue oli ensimmäinen U2:n kiertue, jolla he soittivat ulkoareenoilla.

U2 Achtung Babyn myötä U2 sai paljon uutta yleisöä, myös niiden joukosta

Achtung Babyn myötä U2 sai paljon uutta yleisöä, myös niiden joukosta jotka eivät olleet innostuneet U2:n 1980-lvun tuotannosta. Onesta muodostui U2:n suosituin kappale . Levyn kappaleista myös Mysterious Ways toi yhtyeelle uusia ihailijoita. Toisaalta Achtung Babyn kokeellisuus myös karkotti vanhoja faneja .

U2 ”Vertigo” julkaistiin singlenä marraskuussa, ja siitä tuli hetkessä

”Vertigo” julkaistiin singlenä marraskuussa, ja siitä tuli hetkessä kansainvälinen hitti. Myös How to Dismantle an Atomic Bomb näki päivänvalon marraskuussa, ja se debytoi listaykkösenä 32 maassa. Yhdysvalloissa albumia kaupattiin sen julkaisuviikolla yhtyeelle ennätykselliset 840 000 kappaletta, ja Bono sanoi albumin olevan ”vahva haastaja yhtyeen kolmelle parhaalle albumille.” Albumin julkaisua seuranneella…
Read More

The Smiths kuuluu yhtyeisiin, jotka nousivat suosioon englantilaisen

The Smiths kuuluu yhtyeisiin, jotka nousivat suosioon englantilaisen radio-DJ John Peelin vahvalla myötävaikutuksella. 1980-luvun puolessavälissä The Smiths oli erittäin suosittu etenkin kotimaassaan: yhtyeen albumit olivat Britannian albumilistan viiden parhaan joukossa.

1978
U2 Irlantilainen musiikkilehti Hot Press oli keskeisessä osassa U2:n

Irlantilainen musiikkilehti Hot Press oli keskeisessä osassa U2:n uran edistämisessä. Hot Press oli yksi yhtyeen tärkeimpiä tukijoita sen uran alussa, ja sen toimittajana työskennellyt Bill Graham myös esitteli yhtyeen Paul McGuinnessille , josta tuli vuonna 1978 yhtyeen manageri . Aiemmin basisti Adam Clayton oli hoitanut managerin tehtäviä järjestämällä yhtyeelle keikkoja.…
Read More

1977
U2 Vuoden 1977 keväällä Feedback soitti ensimmäisen kerran maksaneelle

Vuoden 1977 keväällä Feedback soitti ensimmäisen kerran maksaneelle yleisölle St. Fintan’s High Schoolin salissa. Pian tämän jälkeen yhtye vaihtoi nimekseen The Hype. Kitaristi Dik Evans, joka oli yhtyeen jäsenistä vanhin ja opiskeli jo collegessa , oli hiljalleen jäämässä yhtyeen ulkopuolelle. Evansille koulutus oli musiikkia tärkeämpi asia, ja hänestä päätettiin luopua.…
Read More

1976
U2 perustettiin Dublinissa 25. syyskuuta 1976. 14-vuotias Larry

U2 perustettiin Dublinissa 25. syyskuuta 1976. 14-vuotias Larry Mullen Jr. oli laittanut koulunsa ilmoitustaululle ilmoituksen, jossa kerrottiin ” rumpalin etsivät muusikoita yhtyeen perustamiseksi.” Mullenin ilmoitukseen vastasi kuusi henkilöä, jotka kokoontuivat ensimmäisen kerran yhteen Mullenin kodin keittiössä Rosemount Avenuella. Läsnä olivat Mullenin itsensä lisäksi laulaja Paul ”Bono” Hewson , kitaristiveljekset Dik…
Read More