Nick Cave and the Bad Seeds esiintyi myös Suomen Ruisrockissa 28. kesäkuuta 1997.
3 maaliskuuta 1997 julkaistiin The Boatman’s Call -niminen levy.
Songs From Northern Britain (1997) ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Levyn julkaisi Sony. Levyllä käsitellään aikuisempia teemoja ja se on soundimaailmaltaan hillitympi kuin yhtyeen aiemmat julkaisut. Levy nauttii suurta suosiota fanien keskuudessa.
Tegan ja Sara Quin syntyivät Calgaryssa , Albertassa . He alkoivat soittaa kitaraa ja säveltämään kappaleita 15-vuotiaina. Alun perin kaksosilla oli punk-bändi nimeltä PLUNK , jossa he soittivat kahden, ilman rumpalia tai basistia. Vuonna 1997 he äänittivät koulunsa studiossa kaksi demo-albumia: Who’s in Your Band? ja Play Day . Vuonna…
Read More
Vuonna 1997 Kent julkaisi Isolan . Kitaristi Harri Mänty oli liittynyt yhtyeeseen Verkligenin jälkeen. Verkligen toi yhtyeelle paljon keikkoja ja myös mainetta. Ensisinglestä “Om du var här” tuli hitti, kuten myös toisesta singlestä “Saker man ser”. Musiikillisesti Isola meni Verkligenistä vielä hitaampaan ja tunteellisempaan suuntaan esimerkkinä kappale “747” joka on…
Read More
Maaliskuussa 1997 U2 julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa Pop , jonka yhtye oli levyttänyt vuosina 1995–1996 tuottajinaan Mark ”Flood” Ellis, Howard ”Howie B” Bernstein ja Steve Osborne . Pop jatkoi U2:n musiikillisten kokeilujen linjalla ollen yhä enemmän popista ja elektronisesta musiikista vaikutteita saanut albumi kuin edeltäjänsä. Nauhasilmukat , musiikkiohjelmointi ja samplaaminen olivat…
Read More
PopMart oli Zoo TV Tour -kiertuettakin massiivisempi, mutta se sai ensimmäisisten konserttien perusteella osakseen huonoja arvosteluja uusien kappaleiden heikkojen live-esitysten takia. Kiertueen lavastus oli massiivinen: yhtyeen esiintymislavan keskellä oli noin kolmekymmentä metriä korkea kultainen puolikaari, viisikymmentämetrinen televisio, kymmenen metriä korkea peilipallo ja noin neljäkymmentä metriä korkea cocktail-tikku . Lisäksi eri…
Read More
Saman vuoden kesäkuussa Cave yhtyeineen aloitti uuden levyn nauhoitukset Sarm West -studiossa Lontoossa.
5. helmikuuta 1996 ilmestyneestä Murder Ballads – levystä tuli bändin siihenastisista myydyin ja myös arvostelumenestys.
Supergrass nousi pian yhdeksi suosituimmista brittipopbändeistä. I Should Cocon jälkeen he tekivät 18 kuukauden kiertueen ja esiintyivät muun muassa T In The Park -festivaaleilla Skotlannissa ja Glastonburyn festivaalilla . Vuonna 1996 julkaistiin single ”Going Out” ja se nousi sijalle 5 brittilistalla ja myi yli 100 000 kappaletta. Lyhyen hengähdystauon jälkeen…
Read More