Varsinainen maine kuitenkin alkoi Human Clay ( 1999 ) albumin julkaisun jälkeen, jonka singlet “Higher” ja “With Arms Wide Open” nousivat suuriksi hiteiksi ja kummatkin nousivat singlelistojen ykkösiksi USA:ssa, myös kappaleesta “What If” julkaistiin single, joka nousi hitiksi myös nousten ykköseksi ja se julkaistiin Scream 3 elokuvan soundtrackille, myös viimeinen…
Read More
Lokakuussa yhtye perui kiertueensa loput 22 konserttia, mikä johtui Geffen Recordsin PR-henkilön mukaan Meeksin äänihuulten ongelmista . Sen sijaan New Orleansin House of Blues -klubin henkilökunnan jäsenelle oli kerrottu, kuinka Meeks oli vain lähtenyt kiertueelta. Days of the New’tä lämmitellyttä Finger Eleveniä läheisen lähteen mukaan Meeks oli tavannut yhtyeensä jäsenet…
Read More
Yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon hajottua Meeks äänitti seuraavan Days of the New -albumin. Albumi julkaistiin 31. päivä elokuuta 1999. Saman vuoden syyskuun 4. päivänä Meeks esiintyi ensimmäistä kertaa uuden kokoonpanon kanssa ear X-tacy -levykaupassa Louisvillessa. Kriitikot suhtautuivat albumiin innokkaasti, mutta se myi huonosti edeltäjäänsä verrattuna.
Myöhemmin samana vuonna McCready kutsui albumilla laulajana vierailleen Laneganin päälaulajaksi Staleyn tilalle. Samalla yhtye vaihtoi nimekseen Disinformation. Tästäkään kokoonpanosta ei tullut valmista. Mad Seasonin/Disinformationin tarina päättyi, kun yhtyeen basisti John Baker Saunders kuoli heroiinin yliannostukseen vuonna 1999 . Kolme vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2002 Staley kuoli niin ikään huumeisiin, heroiinin ja…
Read More
Vuonna 1999 yhtyeen kolmas albumi There Is Nothing Left to Lose julkaistiin. Se sisälsi hitin ”Learn to Fly”, josta myös tehtiin hyvin tunnettu musiikkivideo, jolla esiintyi huumorirock-yhtye Tenacious D . Albumilla yhtye siirtyi hieman pop-musiikin suuntaan. Myös singlet kappaleista ”Next Year” ja ”Breakout” saivat huomiota: ”Next Year” oli televisiosarja Edin…
Read More
Yhtyeen kolmas pitkäsoitto, tupla-albumi The Fragile julkaistiin vasta vuonna 1999.
Keväällä 1999 Jimmy Chamberlin liittyi takaisin bändiin ja Smashing Pumpkins lähti alkuperäiskokoonpanossa minikiertueelle joka kantoi nimeä Arising-tour. Yhtye soitti 12 konserttia pienissä saleissa. Syksyllä 1999 yhtye ilmoitti, että D’arcy Wretzky on jättänyt bändin, ja hänen korvaajakseen pestattiin Hole -yhtyeessä vaikuttanut Melissa Auf Der Maur . Samalla yhtye tiedotti, että seuraava…
Read More
Vuonna 1999, 88 Fingers Louien hajottua Joe Principe ja Mr. Precision perustivat Rise Againstin. Yhtyeen alkuaikoina he esiintyivät nimellä Transistor Revolt ja julkaisivat vuonna 2000 samaa nimeä kantavan demon. Tämä tapahtui vuotta ennen kuin he liittyivät Fat Wreck Chordsiin julkaistakseen kaksi ensimmäistä albumiaan. The Unraveling ja Revolutions Per Minute julkaistiin…
Read More
Vuonna 1999 Aerosmith sai myös oman huvipuistolaitteensa, Rock ‘n’ Roller Coasterin Disney’s Hollywood Studios -huvipuistoon. 9. syyskuuta Tyler ja Perry palasivat yhteen Run-D.M.C:n kanssa ja esittivät Walk This Wayn yhdessä Kid Rockin kanssa. Uuden vuosituhannen vaihteessa yhtye lähti Roar of the Dragon -konserttikiertueelle Japaniin ja julkaisivat myös singlekappaleen Angel’s Eye…
Read More
Sugarcult julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa Eleven -nimisen levyn vuonna 1999 .