Sugarcult julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa Eleven -nimisen levyn vuonna 1999 .
Yhtye perustettiin vuonna 1999 Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa, Huntington Beachin kaupungissa. Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat M. Shadows, James “The Rev” Sullivan, Zacky Vengeance ja Matt Wendt. Yhtyeen nimi viittaa Raamatun Kainiin ja Abeliin, vaikka yhtye ei ole uskonnollinen. Perustamisen jälkeen jokainen yhtyeen muusikko otti käyttöön salanimen , jotka he olivat keksineet…
Read More
Chris DeGarmon korvaajaksi valittiin seattlelainen kitaristi-tuottaja Kelly Gray , joka oli aikoinaan kuulunut Myth-yhtyeeseen Geoff Taten kanssa. Ensimmäinen albumi Grayn ja uuden levy-yhtiön Atlantic Recordsin kanssa oli syyskuussa 1999 ilmestynyt Q2K . Kappale ”Breakdown” nousi Mainstream Rock Tracks -listalle , mutta albumi jatkoi Hear in the Now Frontierin kokeilevammalla tyylillä…
Read More
Vuonna 1999 yhtyeen jäsenet esittivät itseään elokuvassa Idle Hands . He soittavat kappaleen “Beheaded” ja cover-version The Ramonesin kappaleesta “I Wanna Be Sedated” koulun tansseissa, ennen kuin Hollandin hahmo kuolee. Yhtye esiintyi myös Woodstock 1999 -konsertissa, missä heidän esiintymisensä lähetettiin suorana televisiosta.
Soitettuaan vuoden festivaaleilla ja tehtyään kiertueita Floridan alueella, Underoath kiinnitettiin Alabaman Takehold Recordsille 1999. Luke Morton jätti yhtyeen osallistumatta yhdenkään levyn äänityksiin. Yhtye julkaisi esikoisalbuminsa Act of Depression , jota myytiin 2000 kappaletta.
Vuosien varrella Trouble soitti yksittäisiä konsertteja laulaja Kyle Thomasin (Exhorder, Floodgate) kanssa. Yhtye myös esiintyi Stoner Hands of Doom -festivaaleilla Washington DC :ssä Kyle laulajanaan. Saksalainen metallimusiikin aikakauslehti Rock Hard kirjoitti samoihin aikoihin, että Trouble olisi menossa studioon äänittämään albumin nimeltä Seven , mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Vuoden 1999 jälkeen…
Read More
29.9.1998 julkaistun A Fire Inside EP :n (joka sisälsi kahden oman biisin, ” 3 1/2 ” ja ” Over Exposuren ” lisäksi cover-vetoina The Curen ” Hanging Gardenin ” ja Misfitsin ” Demonomanian “) jälkeen Mark Stopholese irtaantui yhtyeestä menetettyään kiinnostuksensa yhtyetoimintaan.
Studiossa rumpali Patty Schemel riitaantui nopeasti levyn tuottajan Michael Beinhornin kanssa. Schemel osallistui Celebrity Skin -albumin kappaleiden demojen äänityksiin, säveltämiseen ja sovittamiseen, ja hänet voi nähdä Celebrity Skin -levyn kannen valokuvassa, mutta hän ei soita levyllä. Kaikki hänen osuutensa albumilla soitti studioorumpali, jonka tuottaja Beinhorn oli järjestänyt. Celebrity Skin julkaistiin…
Read More
Yli 143 miljoonaa dollaria tuottaneen Alive/Worldwide Tour -kiertueen jälkeen Kissin oli määrä levyttää alkuperäisen kokoonpanon voimin uusi studioalbumi. Yhtye aloitti tuottaja Bruce Fairbairnin kanssa Psycho Circus -albumin työstämisen vuonna 1998. Alun perin yhtye olisi halunnut muun muassa vuoden 1976 Destroyerin tuottaneen Bob Ezrinin palaavan jälleen tuottajaksi, mutta Ezrin ei muiden…
Read More
Ennen yhtyeen kolmannen albumin julkaisua, Korn oli tuottanut viikoittaista online-TV-show’ta, KornTV:tä, joka dokumentoi levyn tekemistä ja esitteli kutsuvieraita kuten pornotähti Ron Jeremyn , Limp Bizkitin ja 311 -yhtyeen. Hanke antoi faneille mahdollisuuden soittaa ja kysyä bändiltä kysymyksiä. Korn julkaisi kolmannen albuminsa Follow the Leaderin 18. elokuuta 1998. Pitkäsoitti sisälsi useita…
Read More