Albumi julkaistiin 4. syyskuuta 2015 ja sen on tuottanut Kevin Churko ja Five Finger Death Punchin jäsenet.
Recording Industry Association of America ilmoitti vuoden 2015 syyskuussa, että Kiss oli saavuttanut uransa 30. kultalevyn Yhdysvalloissa. Täten Kiss on eniten kultalevyjä RIAA:n yli 60-vuotisen historian aikana saavuttanut yhdysvaltalainen yhtye.
2. Toukokuuta 2015 yhtye julkaisi albumin nimen ja kappaleen ”Ain’t My Last Dance” Facebook -sivuillaan.
Syyskuussa 2015 rumpali Bobby Blotzer ilmoitti ottaneensa Ratt-nimen oikeudet käyttöön ja kokosi ympärilleen yhtyeen, jolla lähti kiertämään Amerikkaa vuonna 2016 . Blotzer vetosi hänen, DeMartinin ja Pearcyn 2000-luvulla perustamaan WBS Inc. -yhtiöön, joka omisti Rattin nimen. Pearcy oli aiemmin myynyt osuutensa, joten Blotzer ja DeMartini olivat yhtiön ainoat jäsenet. DeMartini…
Read More
Vuonna 2015 tehdyll’ paluu-albumilla Aiden vierailivat useat artistit, kuten Ashley Costello (New Years Day), Adam Crilly (Ashestoangels) ja Chris Motionless (Motionless in White). Aiden aloitti Last Sunrise -kiertueen syksyllä 2015, jota mainostettiin heidän viimeiseksi kiertueekseen. Aiden soitti viimeisen keikkansa 31. tammikuuta 2016 Camden Underworldissa.
Yhtye teki vuonna 2015 kansainvälisen kiertueen, jonka aikana basisti Herman erotettiin ja hänen tilalleen tuli Clara Salyer.
Vuonna 2015 yhtye julkaisi uuden kappaleen nimeltä “Loyalty” , joka julkaistiin “Catch The Throne: The Mixtape Volume 2” -levyllä, mainostaen Game of Thronesia .
Keväällä 2015 Corgan ja Marilyn Manson (muusikko) pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden jossa muusikot ilmoittivat lähtevänsä kesällä yhteiselle kiertueelle halki yhdysvaltojen. The End Times Tour -nimeä kantava rundi käynnistyi 7.6.2015. Smashing Pumpkinsien alkuperäisrumpali, Jimmy Chamberlin liittyi yhtyeeseen kiertueen ajaksi.
22. joulukuuta 2015 uutisoitiin Billy Corganin saaneen esikoisensa kumppaninsa Chloe Mendelin kanssa.
Taten ja oikeussotkut taakseen jättänyt Queensrÿche ilmoitti maaliskuussa 2015 äänittävänsä uutta albumia tuottaja Chris ”Zeuss” Harrisin kanssa. Condition Hüman -albumi ilmestyi Century Median kautta 2. lokakuuta 2015. Albumi oli ennakkotilattavissa PledgeMusic -palvelun kautta jo joulukuusta 2014 alkaen. Kesällä 2015 yhtye soitti Euroopassa, ja syksyllä se teki Pohjois-Amerikan-kiertueen Scorpionsin kanssa.