United States

2015
Queensrÿche Taten ja oikeussotkut taakseen jättänyt Queensrÿche ilmoitti

Taten ja oikeussotkut taakseen jättänyt Queensrÿche ilmoitti maaliskuussa 2015 äänittävänsä uutta albumia tuottaja Chris ”Zeuss” Harrisin kanssa. Condition Hüman -albumi ilmestyi Century Median kautta 2. lokakuuta 2015. Albumi oli ennakkotilattavissa PledgeMusic -palvelun kautta jo joulukuusta 2014 alkaen. Kesällä 2015 yhtye soitti Euroopassa, ja syksyllä se teki Pohjois-Amerikan-kiertueen Scorpionsin kanssa.

Underoath Tammikuussa 2015 yhtye lanseerasi kampanjan saadakseen

Tammikuussa 2015 yhtye lanseerasi kampanjan saadakseen dokumenttielokuvansa tuotannon päätökseen. Dokumenttielokuva käsitteli heidän 12. keikan jäähyväiskiertuetta. Aiheesta julkaistiin pari traileria bändin YouTube-kanavallaan.

Underoath Heinäkuussa 2015 Underoath alkoi antaa kryptisiä signaaleja

Heinäkuussa 2015 Underoath alkoi antaa kryptisiä signaaleja sosiaaliseen mediaan mahdollisesta paluusta otsikolla “rebirth is coming”. Kun kryptisen videon taustamusiikki toistettiin lopusta alkuun, selvisi, että se on “It’s Dangerous Business Walking Out Your Front Door” -kappaleen kertosäe bändin 2004 vuoden albumilta They’re Only Chasing Safety. Myöhemmin bändin nettisivuille ilmestyi laskuri, joka…
Read More

Avenged Sevenfold Heinäkuussa 2015 yhtye ilmoitti Arin Ilejayn poistuvan yhtyeestä

Heinäkuussa 2015 yhtye ilmoitti Arin Ilejayn poistuvan yhtyeestä musiikillisien erimielisyyksien takia.

Foo Fighters Loppuvuonna 2015 Foo Fighters julkaisi viiden kappaleen EP-levyn

Loppuvuonna 2015 Foo Fighters julkaisi viiden kappaleen EP-levyn Saint Cecilia . Yhtye jäi tämän jälkeen tauolle pariksi vuodeksi kunnes teki paluun vuonna 2017 uudella levyllä Concrete And Gold .

2014
Five Finger Death Punch Wrong Side Of Heaven

11. elokuuta 2014 yhtye julkaisi musiikkivideon kappaleesta ”Wrong Side Of Heaven”. Video oli omistettu yhdysvaltalaisille kodittomille sotaveteraaneille ja heidän auttamiselleen.

Fall Out Boy 2.6.2014 Wentz ilmoitti hänen ja Stumpin kirjoittavan uutta

2.6.2014 Wentz ilmoitti hänen ja Stumpin kirjoittavan uutta musiikkia. Myöhemmin tapahtuneessa Rock Sound-lehden tekemässä haastattelussa Fall out Boy ilmoitti uuden albumin olevan tulossa. Bändin kuudes studioalbumi ilmestyi vuoden 2015 alussa.

Babes in Toyland (yhtye) teki paluun

Babes in Toyland teki paluun vuonna 2014

Fall Out Boy “Centuries” on tulevan albumin pääsingle. Kappale julkistettiin BBC

“Centuries” on tulevan albumin pääsingle. Kappale julkistettiin BBC radio 1 kanavalla 8.9.2014. Seuraavana päivänä kappale julkaistiin maailmanlaajuisesti.

Kiss Dodger Stadiumilla

Kiss konsertoi vuoden 2014 tammikuussa Los Angelesin Dodger Stadiumilla NHL -liigan ulkoilmaottelussa, jossa pelasivat Anaheim Ducks ja Los Angeles Kings .