United States

1982
Exodus (yhtye) Exodus perustettiin San Franciscossa vuonna 1982. Yhtyeen

Exodus perustettiin San Franciscossa vuonna 1982. Yhtyeen perustajajäsenet olivat Tom Hunting (rummut), Kirk Hammett (kitara) ja Gary Holt (kitara). Vähän myöhemmin yhtyeen laulajaksi valittiin Paul Baloff . Huhtikuussa 1983 Kirk Hammett siirtyi Exoduksesta Metallicaan , ja hänen tilalleen valittiin Rick Hunolt . Samoihin aikoihin yhtyeen basistiksi vakiintui Rob McKillop .

Queensrÿche Myös The Mob oli alun perin cover-yhtye, mutta esiintymisistään

Myös The Mob oli alun perin cover-yhtye, mutta esiintymisistään saaman positiivisen palautteen jälkeen jäsenet alkoivat pian kirjoittaa ja harjoitella omia kappaleitaan. Yhtyeen koottua rahat ensimmäisen demon äänittämiseen loppukesällä 1982 tällä välin Myth-nimiseen yhtyeeseen liittynyt Tate kutsuttiin jälleen apuun. The Mob äänitti kappaleet ”Queen of the Reich”, ”Nightrider”, ”Blinded” ja ”The…
Read More

Kiss Ace Frehley halusi erota

Vuonna 1982 yhtyeen jäsenten väliset henkilökemiat ajautuivat jälleen solmuun. Yhtyeen edellisiin ratkaisuihin turhautunut Ace Frehley halusi erota Kissistä, ja samana vuonna julkaistulla kokoelmalevyllä Killers hän ei enää osallistunut yhtyeen toimintaan. Albumin neljän uuden kappaleen soolokitaraosuuksista vastasi Kissin jo Alive II -albumin uusissa kappaleissa käyttämä Bob Kulick .

Kiss Creatures of the Night

vuonna 1982 Kiss julkaisi uransa raskaimpiin albumeihin lukeutuvan Creatures of the Nightin . Albumin tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi singlenä julkaistu ” I Love It Loud ”.

1981
Kiss Music from ”The Elder”

Music from ”The Elder” julkaistiin vuoden 1981 marraskuussa. Albumi erosi progressiiviselta tunnelmaltaan Kissin entisestä tuotannosta selkeästi, mikä vieroitti faneja yhtyeen musiikista entisestään. Music from ”The Elder” ylsi vaivoin Yhdysvalloissa 75. listasijalle, ja sen vastaanotto fanien keskuudessa oli hyvin kylmä. Sen sijaan kriitikot suosivat albumia yllättävän hyvin edellä mainittuihin seikkoihin nähden.

Slayer sai alkunsa vuonna 1981, kun kitaristit Kerry King ja Jeff

Slayer sai alkunsa vuonna 1981, kun kitaristit Kerry King ja Jeff Hanneman tapasivat toisensa aikeinaan perustaa metalliyhtyeen. He pestasivat nopeasti yhtyeeseen laulaja-basistin Tom Arayan, ja King löysi rumpali Dave Lombardon. Yhtye esitti alkujaan muun muassa Iron Maidenin , Judas Priestin ja Venomin materiaalia lähinnä eteläisessä Kaliforniassa.

Van Halen Neljäs albumi Fair Warning julkaistiin 1981. Samana vuonna Edward oli

Neljäs albumi Fair Warning julkaistiin 1981. Samana vuonna Edward oli mennyt naimisiin tv-kasvo Valerie Bertinellin kanssa, mikä ainakin Eddien mukaan hieman kitkeröitti hänen ja Rothin välejä. Albumista tuli Rothin aikana julkaistuista kuudesta levystä kaupalliselta menestykseltään heikoin. Silti Fair Warning myi tuplaplatinaa. Albumin kappaleista “Unchained” on useasti äänestetty yhtyeen suosituimmaksi kappaleeksi…
Read More

Great White soitti ensimmäisen keikkansa 1981 nimellä ”Dante Fox” The

Great White soitti ensimmäisen keikkansa 1981 nimellä ”Dante Fox” The Troubadour -klubilla, joka sijaitsee Hollywoodissa , Kaliforniassa . Äänitettyään useita demoja yhtye valitsi itselleen manageriksi Alan Nivenin. Jack Russel esitteli kitaristi Mark Kendallin uudelle managerille nimellä ”Mark Kendall, The Great White”. Kuultuaan tämän ja nähtyään Markin soittamassa sooloaan valkoisella Fender…
Read More

Slayer Yhtyeen alkuaikoina ja myöhemmin liikkuneiden huhujen mukaan Slayerin

Yhtyeen alkuaikoina ja myöhemmin liikkuneiden huhujen mukaan Slayerin alkuperäinen nimi oli ”Dragonslayer” vuonna 1981 ilmestyneen samannimisen elokuvan mukaan. King on kuitenkin sitkeästi kiistänyt nämä huhut.

Beastie Boys Adam ”MCA” Yauch liittyi ryhmään

Vuonna 1981 Adam ”MCA” Yauch liittyi ryhmään ja nimeksi muutettiin Beastie Boys.