United States

1983
R.E.M. Samaan aikaan R.E.M. jatkoi konsertointia. Elokuussa 1983 he

Samaan aikaan R.E.M. jatkoi konsertointia. Elokuussa 1983 he lämmittelivat kiertueella suosionsa huipulla ollutta The Policea muun muassa Shea-stadionilla New Yorkissa 67 000 ihmisen edessä. 6. lokakuuta R.E.M. esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa David Letterman Showssa esittäen Radio Free Europen ja silloin vielä nimettömän kappaleen (joka myöhemmin sai nimen ”So. Central Rain”).…
Read More

Slayer Marraskuussa 1983 Slayer aloitti esikoisalbuminsa Show No Mercy

Marraskuussa 1983 Slayer aloitti esikoisalbuminsa Show No Mercy äänittämisen Track Record – äänitysstudiolla Los Angelesissa. Albumin tuotti Brian Slagel, mutta Metal Blade ei kuitenkaan rahoittanut albumin tuotantoa. Tämän vuoksi Show No Mercyn tuotantokulut rahoitettiin hengitysterapeuttina työskennelleen Tom Arayan tuloilla ja Kerry Kingin isältä lainatuilla varoilla. Tom Arayan mukaan albumin musiikkiin…
Read More

Van Halen Vuonna 1983 Van Halenille maksettiin 1 500 000 dollaria yhden setin

Vuonna 1983 Van Halenille maksettiin 1 500 000 dollaria yhden setin soittamisesta eli noin 17 000 dollaria minuutilta US Festivaleilla Kaliforniassa. Toinen festivaalien pääesiintyjä oli David Bowie .

Van Halen 31. joulukuuta 1983 julkaistiin Van Halenin hittisingle ” Jump “

31. joulukuuta 1983 julkaistiin Van Halenin hittisingle ” Jump “. Kappaleella koskettimia soitti kitaran lisäksi Edward samoin kuin kappaleella “I’ll Wait”. Jumpista tuli suuri hitti ja seuraavan vuoden puolella julkaistu albumi 1984 , joka oli käytännössä täysin Edwardin ja Donn Landeen käsialaa, myi vuoden sisään 5-kertaista platinaa Yhdysvalloissa. Siitä tuli…
Read More

ZZ Top Eliminator

ZZ Topin seuraava albumi Eliminator (1983) sai paljon näkyvyyttä uudella MTV -musiikkivideokanavalla ja nosti yhtyeen maailmansuosioon. Eliminator myi yli 10 miljoonaa kappaletta ja pysyi top-20:ssä lähes vuoden ajan. Eliminator on ZZ Topin tunnetuin ja myydyin albumi. Se toi yhtyeelle paljon uusia kuulijoita, mutta samalla se vieraannutti osan vanhoista faneista, jotka…
Read More

1982
Kiss Ace Frehley halusi erota

Vuonna 1982 yhtyeen jäsenten väliset henkilökemiat ajautuivat jälleen solmuun. Yhtyeen edellisiin ratkaisuihin turhautunut Ace Frehley halusi erota Kissistä, ja samana vuonna julkaistulla kokoelmalevyllä Killers hän ei enää osallistunut yhtyeen toimintaan. Albumin neljän uuden kappaleen soolokitaraosuuksista vastasi Kissin jo Alive II -albumin uusissa kappaleissa käyttämä Bob Kulick .

Kiss Creatures of the Night

vuonna 1982 Kiss julkaisi uransa raskaimpiin albumeihin lukeutuvan Creatures of the Nightin . Albumin tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi singlenä julkaistu ” I Love It Loud ”.

R.E.M. Tammi-helmikuussa 1982 R.E.M. äänitti materiaalia uudelle EP-levylle

Tammi-helmikuussa 1982 R.E.M. äänitti materiaalia uudelle EP-levylle . ”Radio Free Europe” oli saanut hyviä arvosteluja lehdissä ja yhtye oli alkanut saada mainetta tiiviin keikkailunsa ansiosta. Ian Copelandin suositusten ansiosta Miles Copeland kiinnitti R.E.M:n I.R.S. Recordsille keväällä 1982 ja 24. elokuuta 1982 ilmestyi EP Chronic Town Mitch Easterin tuottamana.

Faith No More Rumpali Mike Bordin , kosketinsoittaja Roddy Bottum ja basisti Billy

Rumpali Mike Bordin , kosketinsoittaja Roddy Bottum ja basisti Billy Gould kokosivat Faith No Moren vuonna 1982 , aiemman yhteisen yhtyeensä Faith. No Manin hajottua . Kolmikko löysi Jim Martinin soittamaan joukkoonsa. Muutaman epäonnistuneen laulajakokeilun ( Courtney Love mukaan lukien) jälkeen yhtye löysi täystoimiseksi laulajakseen Chuck Mosley -nimisen nuorukaisen. Ensimmäinen…
Read More

Van Halen Yhtyeen musiikki muuttui David Lee Rothin ja Ted Templemanin

Yhtyeen musiikki muuttui David Lee Rothin ja Ted Templemanin vaikutuksesta huomattavasti kevyempään suuntaan, sillä he halusivat tehdä todellisen “hittilevyn” aiempiin albumeihin nähden heikosti menestyneen Fair Warningin jälkeen. Tämän tavoitteen tulos oli vuonna 1982 julkaistu Diver Down . Eddie Van Halen olisi halunnut tehdä albumista eräänlaisen jatko-osan edeltäjälleen Fair Warningille, mutta…
Read More