Siitä huolimatta 4. syyskuuta julkaistu Toxicity oli jättimenestys. Se lunasti välittömästi paikkansa sijalla yksi Yhdysvaltojen ja Kanadan single-listoilla ja myi moninkertaista platinaa. Toxicityä on tähän mennessä myyty yli 12 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä yhtyeen menestyneimmän albumin. Albumin suurimmiksi hiteiksi nousivat mm. Chop Suey! , Toxicity , Aerials ja Prison…
Read More
Päivää ennen Toxicity -albumin julkaisemista yhtye päätti pitää levynjulkistamiskeikan, mutta lopulta konsertti peruuntui, koska paikalle tuli liikaa ihmisiä, ja poliisin mukaan tilanne alkoi käydä vaaralliseksi.
Yhtye perustettiin elokuussa 2001, jolloin jäseninä olivat Gourley, Carothers, Joe Simon, Dewey Halpaus ja Nick Simon.
Kiertue kattoi 142 konserttia ympäri maailman, ja se päättyi vuoden 2001 huhtikuussa.
Vuoden 2001 kesällä The All-American Rejects julkaisi EP:n Same Girl, New Songs ja lähti kiertueelle Clayton Rhoadesin kanssa. Kiertueella bändi sai levytyssopimuksen Doghouse Recordsille. AAR äänitti debyyttialbuminsa The All-American Rejects , joka julkaistiin vuonna 2003. Levyllä Nick Wheeler soitti rumpuja ja kitaraa ja Tyson Ritter lauloi ja soitti bassoa. Samana…
Read More
Holen tulevaisuus muuttui vieläkin epävarmemmaksi vuoden 2001 alussa, kun Love ilmoitti perustavansa uuden yhtyeen nimeltä Bastard. Hän solmi uudelle yhtyeelle sopimuksen Epitaphin kanssa. Bastard-yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat Love, entinen Veruca Salt -kitaristi Louise Post, entinen Rockit Girl -basisti Gina Crosley ja – Hole fanien iloksi – Patty Schemel palasi rumpuihin.
Team Sleep esitti useita livekeikkoja Yhdysvaltain länsirannikolla vuosina 2001-2002 kokoonpanolla, johon kuului Chino Moreno, Todd Wilkinson, Dan Elkan (Pocket For Corduroy), Sonny Mayugba ( Phallucy ), Zach Hill ( Hella ), Rick Verrett ( Tinfed ) ja DJ Crook
“With Arms Wide Open” voitti 2001 Grammyn parhaana rock-kappaleena.
Vuonna 2001 julkaistiin albumi Rock Steady , joka on sekoitus disko -, dance -, hiphop – ja reggaemusiikkia . Levyltä julkaistiin neljä singleä: “Hey Baby”, “Hella Good”, “Underneath It All”, “Running”. 2003 yhtye jäi tauolle, mutta ehti vielä julkaista The Singles 1992-2003 , Boom Box ja Rock Steady Live DVD…
Read More
Vuonna 2001 Danger Danger teki yllätysliikkeen entisen levy-yhtiön, Epic Recordsin kanssa. Alun perin kolmas studioalbumi Cockroach oli pitänyt julkaista vuonna 1993, mutta riitojen takia sitä ei voitu julkaista tuolloin. Nyt se kuitenkin julkaistiin tupla-albumina molempien sekä Poleyn että Lainen laulamana. Poley palasi laulajan rooliin vuonna 2004 Lainen jätettyä yhtyeen.