United States

2002
Jackyl Relentless-albumin

Vuonna 2002 Jackyl julkaisi Relentless-albumin, jota tehtiin jälleen yhteistyössä Brian Johnsonin kanssa. Bändi otti osaa myös Rock Never Stops-kiertueeseen.

Team Sleep Täyden albumin verran materiaalia valmistui vuosina 2002-2003. Team

Täyden albumin verran materiaalia valmistui vuosina 2002-2003. Team Sleepin uusien kappaleiden vuoto internetiin suututti laulaja Chino Morenoa, mikä yhdistettynä Deftonesin neljännen albumin julkaisun yhteydessä järjestettyyn kiertueeseen, viivästytti Team Sleepin albumin julkaisua. Vuonna 2002 Team Sleep sai kuitenkin maailmanensi-iltansa losangelesilaisella POWER 106 FM -radiokanavalla; “Mercedes” soitettiin kerran. Uudelta albumilta on karsittu…
Read More

Kiss jättäytyi yhtyeen toiminnasta lopullisesti sivuun

Ace Frehley jättäytyi yhtyeen toiminnasta lopullisesti sivuun vuonna 2002 kyllästyttyään loputtomalta vaikuttaneeseen jäähyväiskiertueeseen ja samojen kappaleiden soittamiseen.

Queens of the Stone Age Foo Fightersista ja Nirvanasta tunnettu Dave Grohl liittyi Queens of

Foo Fightersista ja Nirvanasta tunnettu Dave Grohl liittyi Queens of the Stone Ageen ja yhtye ryhtyi äänittämään kolmatta studioalbumiaan. Screaming Treesin entinen laulaja Mark Lanegan oli vierailevana laulajana mukana muutamassa kappaleessa. Songs for the Deaf julkaistiin elokuussa 2002. Nauhoitusten jälkeen Grohl palasi muihin projekteihinsa ja uudeksi rumpaliksi tuli Joey Castillo…
Read More

Demon Hunterin ensimmäinen levy, joka kantaa nimeä Demon Hunter

Demon Hunterin ensimmäinen levy, joka kantaa nimeä Demon Hunter , julkaistiin vuoden 2002 lokakuussa Solid State Recordsilla, joka on Tooth and Nail Recordsin tytäryhtiö. Silloin molemmat, Ryan ja Don Clark, soittivat kitara- ja basso-osuudet, Ryan lauloi ja rumpalina oli Jesse Sprinkle, jonka veli Aaron Sprinkle oli levyn tuottaja.

Days of the New Kolmannen albuminsa kiertueen jälkeen yhtye lopetti sopimuksensa

Kolmannen albuminsa kiertueen jälkeen yhtye lopetti sopimuksensa Interscopen kanssa ja oli tauolla. Joulukuussa 2002 Meeks kävi koe-esiintymässä laulajaksi entisten Guns N’ Roses -jäsenten perustamaan Velvet Revolveriin . Myöhemmin vuonna 2003 Meeks aloitti soolokiertueensa, jossa oli pieniä tapahtumapaikkoja. Hänen riippuvuutensa metamfetamiiniin jatkui, ja vuoden 2005 alussa hän esiintyi A&E-kaapelikanavan Intervention -ohjelmassa,…
Read More

Motion City Soundtrack I Am The Movie julkaistiin itsenäisesti kaksi kertaa vuonna 2002 , ja

I Am The Movie julkaistiin itsenäisesti kaksi kertaa vuonna 2002 , ja se herätti nopeasti kiinnostusta Epitaph Recordsilta. Levy julkaistiin maailmanlaajuisesti vuonna 2003. Levyn suosion myötä yhtye oli keikoilla melkein koko 2003. Albumin ensimmäinen single oli “The Future Freaks Me Out”, josta kuvattiin myös video, joka auttoi melkein tuntematonta bändiä…
Read More

Avenged Sevenfold Vuonna 2002 bassokitaristiksi tuli Johnny Christ, joka oli

Vuonna 2002 bassokitaristiksi tuli Johnny Christ, joka oli järjestyksessään yhtyeen neljäs bassokitaristi, vaikka yhtye oli ollut kasassa kolme vuotta. Yhtyeen toinen albumi Waking the Fallen julkaistiin 26. elokuuta 2003, ja se jatkoi samaa, raskasta metallia edustavaa tyyliä edeltäjänsä tapaan. Ahkeran keikkailun jälkeen vuonna 2004 yhtye kirjoitti levytyssopimuksen Warner Bros. Records…
Read More

Slayer Vuonna 2002 Paul Bostaph jätti Slayerin terveydellisistä syistä ja

Vuonna 2002 Paul Bostaph jätti Slayerin terveydellisistä syistä ja alkuperäinen rumpali Dave Lombardo palasi yhtyeeseen kymmenen vuoden tauon jälkeen. Alun perin Lombardo palasi vain tilapäisesti, mutta jäi kuitenkin lopulta yhtyeeseen aina vuoteen 2013 saakka. Lombardon ensimmäinen paluun jälkeen tallennettu esiintyminen oli DVD-julkaisu Still Reigning vuodelta 2004.

The Academy Is… Yhtye sai alkunsa noin vuonna 2002, kun William Beckett ja Michael

Yhtye sai alkunsa noin vuonna 2002, kun William Beckett ja Michael ”Mike” Carden päättivät tehdä musiikkia yhdessä. Myöhemmin samana vuonna pojat löysivät basistin ryhmälleen. Williamin hyvän ystävän Jason Siskan (joka on MTV3:llakin pyörineestä Selviytyjät ohjelmasta tuttu) pikkuveli Adam T. Siska, joka oli noihin aikoihin vain neljätoista, innostui Williamin ja Miken…
Read More