Yhtyeen toinen levy oli Rio Grande Mud (1972).
Vuonna 1972 yhtyeen nimeksi vaihdettiin Wicked Lester .
ZZ Top julkaisi ensimmäisen albuminsa ZZ Top’s First Album 16. tammikuuta 1971.
Ennen Aerosmith-nimen vakiintumista ja yhtyeen täydentymistä toisella kitaristilla vuonna 1971 yhtye oli jo saavuttanut paikallisilla esiintymisillään jonkin verran suosiota. Vuonna 1972 yhtye solmi promootiosopimuksen Frank Connellyn kanssa, ja samalla he saivat myös managereikseen David Krebsin ja Steve Leberin. Leber ja Krebs myös kutsuivat Clive Davisin , levy-yhtiö Columbia Recordsin johtajan,…
Read More
Vuonna 1971 yhtye saavutti suuren hitin ”Devil’s Answer” -singlen muodossa, joka ylsi Britanniassa neljännelle sijalle. Samana vuonna ilmestynyt albumi In Hearing of Atomic Rooster jäi kuitenkin solisti-kitaristi John Du Cannin viimeiseksi yhtyeen riveissä, joka siirtyi perustamaan omaa Bullet-yhtyettään. Tästä seurasi jälleen suuria muutoksia kokoonpanoon, ja uusina jäseninä yhtyeeseen liittyivät Steve…
Read More
Vuonna 1971 ilmestyi The Whon ehkä kehutuin levy, hard rockin klassikoksi muodostunut Who’s Next . Monet albumin kappaleista, kuten ” Won’t Get Fooled Again ”, henkivät hippiliikkeen lakastumisen tuottamaa pettymystä. Who’s Next oli ensimmäisiä rock-levyjä, jolla syntetisaattorit olivat keskeisessä osassa.
Yhtye keikkaili pienissä klubeissa, ja kun menestystä ei alkanut kuulua, se hajosi vuonna 1971 Rick Medlocken ja Greg T. Walkerin liityttyä juuri perustettuun southern rock -yhtyeeseen Lynyrd Skynyrdiin . Vuotta myöhemmin Medlocke, Haggrett ja Spires kasasivat Blackfootin uudelleen ja parin miehistönvaihdoksen jälkeen Walker palasi yhtyeeseen vuonna 1973 .
Yhtye soitti ensimmäisen yhteisen keikkansa Beaumontissa 10. helmikuuta 1970.
”Hot Topic” -kappale yhtyeen ensimmäisellä albumilla on kunnianosoitus kaikille kuvataiteilijoille, muusikoille, kirjailijoille, feministeille ja muille, jotka ovat inspiroineet heitä. Näitä ovat esimerkiksi Yoko Ono , Cibo Matto , Aretha Franklin , Vaginal Davis , Yayoi Kusama , John Cassavetes , Sleater-Kinney , Billy Tipton , James Baldwin ja Jean Genet…
Read More
Gene Simmons ja Paul Stanley tapasivat toisensa vuonna 1970.