Odds & Sods (1974)
ZZ Topin kolmas albumi Tres Hombres ilmestyi kesäkuussa 1973 ja nousi levylistalla kahdeksanneksi.
Vuosina 1973–1974 yhtyeellä ei ollut laulajaa, koska Eddie Van Halen ei halunnut enää laulaa. Yhtye oli jo jonkin aikaa vuokrannut paikalliskilpailija Red Ball Jetin solistin David Lee Rothin miksauspöytää 40 dollarilla per kerta. Veljekset ajattelivat, että olisi järkevämpää pyytää Roth mukaan, jotta heidän ei tarvitsisi maksaa joka kerta vuokraa tarvikkeista.…
Read More
Tammikuussa 1973 Texasin ulkopuolella yhä melko tuntematon ZZ Top soitti The Rolling Stonesin lämmittelijänä Havaijilla .
Samana vuonna Wicked Lester muutti nimensä Kissiksi.
Tammikuussa vuonna 1973 mukaan liittyi soolokitaristi Paul ”Ace” Frehley .
Kissin ensimmäiset esiintymiset olivat vuonna 1973.
Yhtyeen toinen rockooppera, Quadrophenia , ilmestyi vuonna 1973.
Vuonna 1973 yhtye julkaisi livelevyn The Beach Boys in Concert . Vuonna 1976 yhtye julkaisi 15 Big Ones -levyn, joka nousi Yhdysvaltain Billboard-listoilla sijalle 8, ja siltä singlenä julkaistu Chuck Berry -cover ”Rock and Roll Music” singlelistan sijalle 5. Myöhemmät 1970-luvun albumit eivät saavuttaneet enää kaupallista, eivätkä juurikaan myöskään kriitikoiden…
Read More
Julkisuuden kiinnostus Black Widow’ta kohtaan kuitenkin hiipui pian, eivätkä yhtyeen kaksi seuraavaa albumia saavuttaneet myyntimenestystä. Yhtye lopetti toimintansa jo vuonna 1973. Black Widow on kuitenkin sittemmin saavuttanut jonkinlaisen kulttisuosion .