Out of Timea promotoitiin ainoastaan pienellä akustisella kiertueella, johon sisältyi “MTV Unplugged” -sessio huhtikuussa 1991. Jo helmikuussa 1992 yhtye oli jälleen studiossa, kun Automatic for the People -albumin demoäänitykset alkoivat. Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä enemmän rock-suuntautunut levy kuin edellisestä, mutta tuloksena oli kuitenkin keskitempoinen ja akustispainotteinen albumi, josta tuli yhtyeen…
Read More
Vuonna 1991 Teenage Fanclub siirtyi Geffenille ja julkaisi läpimurtoalbuminsa Bandwagonesque , jota pidetään edelleen yhtenä sen parhaista levyistä. Levy hurmasi kriitikot ja nosti yhtyeen suosiota merkittävästi. Levyltä löytyy klassikkokappaleet ”Star Sign” ja ”The Concept”. Amerikkalainen Spin Magazine nosti Bandwagonesquen vuoden 1991 parhaiden levyjen joukkoon muun muassa Nirvanan Nevermindin rinnalle. Teenage…
Read More
Yhtye äänitti debyyttialbuminsa Sonic Youth -yhtyeen basistin Kim Gordonin tuottamana. Holen väkivaltainen ja tinkimätön esikoisalbumi Pretty on the Inside julkaistiin Caroline Recordsilla vuonna 1991, ja se sai runsaasti ylistäviä arvioita erityisesti brittiläisessä musiikkilehdistössä. Albumin julkaisun yhteydessä yhtye teki kiertueen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa .
No Doubt allekirjoitti levytyssopimuksen Interscope Recordsin kanssa vuonna 1991. Alkuun Interscope Records tarjosi ainoastaan Gwenille sopimusta, mutta tämä ei suostunut soolouraan. No Doubtin esikoisalbumi julkaistiin 1992, mutta se ei menestynyt. Yhtye kuvasi myös videon kappaleelle ” Trapped in a Box “, mutta MTV ei suostunut näyttämään videota. No Doubt aloitti…
Read More
Tammikuussa 1990 R.E.M. alkoi harjoitella kappaleita seuraavalle levylleen. Ennen kesän studioäänityksiä yhtyeen jäsenet viettivät aikaa erilaisten sivuhankkeiden parissa: Buck ja Mills soittivat Kevn Kinneyn ja Nikki Suddenin kanssa, Stipe kiersi Eurooppaa yhdessä Natalie Merchantin ja Billy Braggin kanssa. Heinä-lokakuussa 1990 äänitettiin John Keanen ja Bearsvillen studioilla valmiiksi Out of Time…
Read More
”Losing My Religion” oli välittömästi suuri hitti ympäri maailman, eikä vähiten Tarsem Singhin ohjaaman videon ansiosta. Siitä tuli klassinen radiohitti ja yksi 1990-luvun tunnetuimmista pop-kappaleista. Muun muassa sen ansiosta albumi Out of Time nousi listaykköseksi sekä Yhdysvalloissa että Isossa-Britanniassa.
The Wildheartsin perusti laulaja, lauluntekijä Ginger Wildheart vuonna 1989, kun hänet oli erotettu huumeidenkäytön vuoksi The Quireboys -yhtyeestä. Lainattuaan rumpali Bam Bamin The Dogs D’Amour -yhtyeestä ja rekrytoituaan 19-vuotiaan basistin Danny McCormackin, sekä kitaristi C.J:n, uudesta yhtyeestä tuli välittömästi sensaatio Lontoon rock-klubeilla. The Wildheartsin häpeilemättömän dekadentti imago ja aggressiivinen hard…
Read More
Courtney Love perusti Holen Los Angelesissa vuonna 1989 löydettyään kitaristi Eric Erlandsonin sanomalehti-ilmoituksen avulla. Ennen Holea Love oli soittanut useissa bändeissä, mukaan lukien Babes in Toylandin ja Faith No Moren varhaisversioissa. Lopulta Erlandson ja Love kiinnittivät basisti Jill Emeryn ja rumpali Caroline Ruen mukaan kokoonpanoon. Julkaistuaan muutamia singlejä Sympathy for…
Read More
Warnerin kanssa solmitun sopimuksen jälkeen yhtye äänitti kesällä 1988 uuden albuminsa Green . Huolimatta siirtymisestään Warnerille, R.E.M. teki edelleen yhteistyötä vanhan levy-yhtiönsä kanssa . I.R.S. julkaisi kokoelman Eponymous lokakuussa vain kuukautta ennen Greenin ilmestymistä – Michael Stipe teki osan levyn kansitaiteesta ja Peter Buck kirjoitti siihen kommenttejaan. Greenin ensimmäinen single…
Read More
Yhtyeen juuret johtavat vuoteen 1987, jolloin laulaja-kitaristit Norman Blake ja Raymond McGinley perustivat basisti Gerald Loven kanssa lyhytikäisen Boy Hairdressers -yhtyeen. Kun muusikot palasivat vuonna 1989 yhteen ja ottivat riveihinsä rumpali Francis McDonaldin, Teenage Fanclub oli syntynyt. McDonald korvattiin kuitenkin nopeasti Brendan O’Harella, joka soitti rumpuja Creation- ja Matador-levy-yhtiöiden julkaisemalla…
Read More