Kent esiintyi samana vuonna kerran Hultsfredsfestivalenilla , mikä oli yhtyeen ainoa esiintyminen Ruotsissa kyseisenä vuonna.
Samana vuonna Cave nimesi tämän kokoonpanon Grindermaniksi
Vuonna 2006 Kent julkaisi erillisen singlen nimeltä “Nålens öga”, jolla tuettiin Ruotsin Pelastakaa lapset -kampanjaa ”Det handlar om ett barn”.
Yhtyeellä riitti kiertueita seuraavat vuodet. Helmikuussa 2006 Truckstops and Statelines -kiertueella pojat olivat ensimmäistä kertaa pääesiintyjänä, ja heidän suosionsa kasvoi tasaista vauhtia nuorten keskuudessa. Kesän 2006 Warped Tour kiertueen jälkeen pojat pitivät taukoa keikkailusta ja aloittivat toisen albuminsa kirjoittamisen. Mutta syyskuun loppupuolella 2006 yhtyeen sisällä oli taas alkanut kyteä erimielisyyksiä…
Read More
Esikoisalbumi Waiter: “You Vultures!” julkaistiin tammikuussa 2006.
U2 aloitti tuottaja Rick Rubinin kanssa vuonna 2006 työstämään kahdettatoista studioalbumiaan No Line on the Horizon . Yhteistyö Rubinin kanssa jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, ja suurin osa tuotetusta materiaalista hyllytettiin. Heinäkuussa yhtye palasi studioon Brian Enon ja Daniel Lanoisin kanssa, ja tulevaa albumia äänitettiin aina vuoden 2008 joulukuuhun asti Yhdysvalloissa, Britanniassa,…
Read More
Kun yhtyeen ensialbumi Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not julkaistiin tammikuussa 2006, siitä tuli Englannin nopeiten myyty ensialbumi (ennätystä oli aiemmin pitänyt hallussaan Oasiksen Definitely Maybe ) Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not myi jo ensimmäisen viikon aikana Britanniassa yli 360 000 kappaletta ja…
Read More
American Authors perustettiin vuonna 2006 nimellä The Blue Pages . Vuonna 2012 nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa ja seuraavana vuonna yhtye julkaisi ensimmäiset singlensä Believerin ja Best Day of My Lifen , joista etenkin jälkimmäinen oli erittäin suosittu ja listaykkönen Meksikossa. Best Day of My Life on ollut myös useiden pelien…
Read More
joka julkaistiin 2. marraskuuta 2005.
Yhtye vietti suuren osan vuodesta 2005 Glasgow’ssa työstämässä seuraavaa studioalbumia You Could Have It So Much Better , joka julkaistiin 3. lokakuuta 2005. Alun perin yhtyeen oli tarkoitus nimetä albumi Franz Ferdinandiksi kuten edellisenkin, mutta he muuttivat sen muotoon You Could Have It So Much Better…With Franz Ferdinand , ennen…
Read More