hard rock

2017
The Who juhlakiertueen jatkuvan huhtikuuhun

Pete Townshend on sanonut juhlakiertueen jatkuvan huhtikuuhun 2017.

Accept ilmoitti 16. huhtikuuta 2017 uudesta The Rise of Chaos

Accept ilmoitti 16. huhtikuuta 2017 uudesta The Rise of Chaos -nimisestä albumista, joka ilmestyi 4. elokuuta. Accept juhlisti uutta levyä esittämällä ”Night to Remember” -erikoiskonsertin 3. elokuuta Wacken Open Air -festivaalilla Saksassa. Konsertti nähtiin suoratoistona festivaalin kotisivuilla. Konsertti jakautui kolmeen osaan: Ensimmäisessä osassa kuultiin uusia aiemmin kuulemattomia kappaleita seuraavana päivänä…
Read More

Kissworld Tour

Vuosina 2017–2018 yhtye teki jälleen maailmankiertueen, Kissworld Tour

Queens of the Stone Age Yhtye julkaisi seitsemännen albuminsa Villains 25. elokuuta 2017.

Yhtye julkaisi seitsemännen albuminsa Villains 25. elokuuta 2017.

Accept Alkuvuodesta 2017 Accept keikkaili Sabatonin kanssa Euroopassa. Wolf

Alkuvuodesta 2017 Accept keikkaili Sabatonin kanssa Euroopassa. Wolf Hoffmann kertoi, että kiertue Sabatonin kanssa oli seurausta yhtyeiden välisestä erittäin hyvästä yhteistyöstä. Accept odotti innolla kiertuetta oltuaan studiossa jonkin aikaa.

2016
Avenged Sevenfold albumi julkaistiin

Seuraavana päivänä albumi julkaistiin.

Avenged Sevenfold albumin tiedot julkistettiin

The Stage – nimisen albumin tiedot julkistettiin 27.10.2016.

Avenged Sevenfold julkaisi uuden singlensä The Stagen

13.10.2016 yhtye julkaisi uuden singlensä The Stagen.

The Who tiedotti kiertueen saavan jatkoa

Toukokuussa 2016 The Who tiedotti kiertueen saavan jatkoa seuraavana kesänä Euroopassa konserteilla Britanniassa , Saksassa , Itävallassa ja Italiassa .

Danger Danger Yhtyeen viettäessä taukoa musiikin teosta, laulaja Ted Poley julkaisi

Yhtyeen viettäessä taukoa musiikin teosta, laulaja Ted Poley julkaisi toukokuussa 2016 sooloalbumin nimeltä Beyond the Fade .