Yhtye kertoi syyskuussa 2018 vuoden 2019 kiertueen “One Last Kiss: End Of The Road World Tour” olevan sen jäähyväiskiertue.
Yhtyeen seitsemäs albumi And Justice for None julkaistiin 18. toukokuuta 2018 ja Kevin Churko toimi taas sen tuottajana. Albumilta julkaistiin singlet ”When the Seasons Change”, ”Fake” ja ”Sham Pain”.
2018 maaliskuussa mediassa alkoi levitä huhuja, joiden mukaan kitaristi Warren DeMartini on erotettu Rattista. Yhtyeen lähipiirin mukaan kyse oli “vakavista ongelmista kolmen alkuperäisjäsenen kesken”. Muutamaa päivää myöhemmin Carlos Cavazo vahvisti asian ja kertoi myös itse eroavansa yhtyeestä, sillä hän ei nähnyt siinä tulevaisuutta ilman DeMartinia. Myös rumpali Jimmy DeGrasso erosi…
Read More
Alkuperäisjäsenet Stephen Pearcy ja Juan Croucier aikoivat kuitenkin jatkaa yhtyeessä ja julkistivat uuden kiertueen alkavan heinäkuussa 2018, mutta eivät kuitenkaan maininneet, keitä muita uudessa kokoonpanossa soittaisi. Muun muassa Jake E Leen ja George Lynchin nimet mainittiin kitaristiehdokkaina. Pitkän spekulaation jälkeen heinäkuussa 2018 julkistettiin uusi kokoonpano, jossa Pearcyn ja Croucierin lisäksi…
Read More
Heinäkuussa 2018 alkanut kiertue on nimeltään “New Breed of Ratt” (suom. ” Rattin uusi rotu” ) ja Pearcy ja Croucier totesivat lehdistötiedotteessa keskittyvänsä tulevaisuuteen uudella kokoonpanolla ja että alkuperäiskokoonpanon haikailu olisi joka tapauksessa mahdotonta Robbin Crosbyn kuoleman johdosta. Vuonna 2019 yhtye tulee juhlistamaan Out of the Cellar -albumin 35-vuotisjuhlaa.
Wolf Hoffmann kertoi lokakuussa 2018, että yhtye on alkanut pikkuhiljaa keikkailun ohessa tekemään uutta albumia. Yhtyeen pitkäaikainen basisti Peter Baltes ilmoitti marraskuussa jättävänsä yhtyeen.
Vuonna 2018 yhtye alkoi äänittämään levyä.
Yhtye julkaisi 1. joulukuuta 2017 kokoelma-albumin A Decade Of Destruction , joka sisälsi vanhojen kappaleiden lisäksi kaksi uutta kappaletta, ”Trouble” ja coverin The Offspringin kappaleesta ”Gone Away”.
Vuoden 2017 heinäkuusta syyskuuhun bändi kiertää Amerikan mantereella esiintyen Kanadassa , Yhdysvalloissa (sisältäen kuuden konsertin kiinnityksen Las Vegasin Caesars Palacessa ), ja Brasiliassa . Lisäksi Guns N’ Roses on ilmoittanut yhteiskeikasta Argentiinassa . Myös bändien kiertueesta Etelä-Amerikassa on huhuttu.
joka toi yhtyeen konsertoimaan myös Helsingin Hartwall Areenalle toukokuussa 2017.