1990-luvun alussa Serj Tankian ja Daron Malakian tutustuivat harjoitusstudiolla. He soittivat eri yhtyeissä, mutta erosivat niistä ja perustivat yhtyeen nimeltä Soil yhdessä Domingo Laranion (rummut) ja Dave Hakopyanin (basso) kanssa. Myöhemmin mukaan tuli Shavo Odadjian . Noin vuotta myöhemmin Laranio ja Hakopyan lähtivät, koska uskoivat, ettei yhtye koskaan tulisi menestymään.
Yhtye esitti elokuvassa Paluu tulevaisuuteen III (1990) hillbilly -yhtyettä ja kappale Doubleback soi lopputekstien aikana; myös kappaleen musiikkivideo oli tehty elokuvan ympärille.
Alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueen päätyttyä Kiss päätti yllättäen jatkaa uraansa uudella kokoonpanolla. Yhtyeen kiertuemanagerina 1990-luvulla toiminut ja Psycho Circus -albumilla sessiomuusikkona soittanut Tommy Thayer korvasi Ace Frehleyn yhtyeen soolokitaristina, ja Peter Crissin jättämän paikan täytti edelleen Eric Singer . Paul Stanley ja Gene Simmons omistivat Frehleyn ja Crissin kanssa tekemiensä sopimusten…
Read More
Menestyksen alkaessa laskemaan yhtye otti uudet keinot käyttöön. Tulevalle Detonator -albumille yhteistyökumppaniksi otettiin Bon Jovin kanssa menestyksekkäästi työskennellyt Desmond Child ja inspiraatiota haettiin juuri Bon Jovin, Mötley Cruen ja Def Leppardin menestysalbumeilta. Yhtyeellä oli kuitenkin myös sisäisiä ongelmia, kun kitaristi Robbin Crosbyn päihteiden käyttö oli noussut yhtyeen toimintaa haittaavaksi. Jo…
Read More
Sammy Hagarin ja Eddie Van Halenin väleille kävi 1990-luvun puolivälissä samoin kuin Rothin ja Eddien väleille kymmenen vuotta aikaisemmin ja lopulta Hagar jätti Van Halenin kesällä 1996. Roth kutsuttiin takaisin laulamaan kahdelle uudelle kappaleelle, jotka tulivat samana vuonna ilmestyneelle kokoelmalevylle. Muu yhtye oli tehnyt sopimuksen toisenkin laulajan kanssa Rothin tietämättä,…
Read More
Vuonna 1990 Aerosmith aloitti uutta albumiaan tukevan Pump Tour -maailmankiertueen. 21. helmikuuta 1990 yhtye esiintyi myös omana itsenään Saturday Night Liven Wayne’s World -sketsissä, jossa he myös esittivät kappaleet Janie’s Got A Gun ja Monkey on My Back . 11. elokuuta yhtyeen esiintyminen Music Televisionin MTV Unplugged -ohjelmassa televisioitiin. Lisäksi…
Read More
Vuonna 1989 Warner Bros. pyysi yhtyettä aloittamaan toisen albumin tekemisen. Yhtye halusi kuitenkin pitää pienen tauon pitkän Yhdysvaltain kiertueen jälkeen. Lisäksi sen jäsenet kärsivät huumeriippuvuudesta. Lopulta vuoden 1990 puolella yhtye astui levytysstudioon, missä se teki albumia viiden kuukauden ajan. Kun toinen studioalbumi Ritual de lo Habitual lopulta julkaistiin vuonna 1990,…
Read More
The Wildheartsin perusti laulaja, lauluntekijä Ginger Wildheart vuonna 1989, kun hänet oli erotettu huumeidenkäytön vuoksi The Quireboys -yhtyeestä. Lainattuaan rumpali Bam Bamin The Dogs D’Amour -yhtyeestä ja rekrytoituaan 19-vuotiaan basistin Danny McCormackin, sekä kitaristi C.J:n, uudesta yhtyeestä tuli välittömästi sensaatio Lontoon rock-klubeilla. The Wildheartsin häpeilemättömän dekadentti imago ja aggressiivinen hard…
Read More
Vuonna 1989 Paul Stanley keikkaili sooloartistina Yhdysvalloissa klubikiertueen merkeissä.
Vuoden 1989 lokakuussa Kiss julkaisi uransa viidennentoista studioalbumin Hot in the Shade . Albumin olivat tuottaneet jälleen Paul Stanley ja Gene Simmons. Yhtye kirjoitti albumille kappaleita muun muassa Michael Boltonin , vanhan tuottajansa Vini Poncian , pitkäaikaisen lauluntekijäkumppaninsa Desmond Childin sekä tuolloin Black ’n Blue -yhtyeessä soittaneen Tommy Thayerin kanssa.…
Read More