grunge

2012
Kiss Monster näki päivänvalon

Järjestyksessään 20. Kiss-albumi Monster näki päivänvalon vuoden 2012 lokakuussa.

Kiss Hell or Hallelujah

Heinäkuussa yhtye debytoi uuden singlensä ” Hell or Hallelujah ”.

Kiss The Tour

Kesän 2012 aikana Kiss kiersi Pohjois-Amerikassa yhdessä Mötley Crüen kanssa The Tour -kiertueen merkeissä.

The Smashing Pumpkins Yleisesti kehuttu Oceania julkaistiin lopulta reilua vuotta myöhemmin

Yleisesti kehuttu Oceania julkaistiin lopulta reilua vuotta myöhemmin tiedotuksestaan, 20. kesäkuuta 2012.

The Smashing Pumpkins Remasteroitujen levyjen sarja sai jatkoa vuoden 2012 aikana kun

Remasteroitujen levyjen sarja sai jatkoa vuoden 2012 aikana kun Pisces Iscariot julkaistiin kesäkuussa ja Mellon Collie and the Infinite Sadness joulukuussa.

Hole (yhtye) laajan julkaisun

Elokuva sai laajan julkaisun vuonna 2012.

The Offspring 4. syyskuuta I-Day Festivalin haastattelussa Italiassa Noodles sanoi

4. syyskuuta I-Day Festivalin haastattelussa Italiassa Noodles sanoi, että The Offspringin uutta albumia ei tultaisi julkaisemaan ennen vuotta 2012. Hän jatkoi, että yhtyeen “pitäisi saada albumi valmiiksi tämän vuoden puolella, ja sitten oikeastaan ensi vuonna alamme siirtyä kohti albumin kansitaidetta ja muuta sellaista”.

The Offspring 14. syyskuuta The Offspring ilmoitti Facebook -sivuillaan, että

14. syyskuuta The Offspring ilmoitti Facebook -sivuillaan, että yhtyeen odotettiin “palaavan studioon noin viikossa” albumin uudelleennauhoitusta varten, jonka he toivovat olevan valmis kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Samana päivänä yhtye ilmoitti käynnistävänsä albumia tukevan kiertueen vuonna 2012. 4. lokakuuta The Offspring ilmoitti olevansa takaisin studiolla. AJ Maddahin, Australian Soundwawe-festivaalin perustajan, mukaan…
Read More

The Offspring Kesällä 2012 The Offspring sai tehtyä levyn valmiiksi. Levy kantaa

Kesällä 2012 The Offspring sai tehtyä levyn valmiiksi. Levy kantaa nimeä Days Go By. Levyllä on myös uudelleen äänitetty versio kappaleesta “Dirty Magic”, yhtyeen toiselta levyltä “”Ignition””.

2011
R.E.M. lopettavansa toimintansa

Yhtye ilmoitti 21. syyskuuta 2011 lopettavansa toimintansa.