22. joulukuuta 2015 uutisoitiin Billy Corganin saaneen esikoisensa kumppaninsa Chloe Mendelin kanssa.
Loppuvuonna 2015 Foo Fighters julkaisi viiden kappaleen EP-levyn Saint Cecilia . Yhtye jäi tämän jälkeen tauolle pariksi vuodeksi kunnes teki paluun vuonna 2017 uudella levyllä Concrete And Gold .
Babes in Toyland teki paluun vuonna 2014
Vuonna 2014 Billy Corgan erotti Fiorentinon sekä Byrnen yhtyeestä. Corgan ja Schroeder aloittivat uuden studioalbumin valmistelun ja pestasivat Tommy Leen rumpaliksi seuraavalle levylle. Lopputuloksena syntyi Monuments To An Elegy -studioalbumi. Levy julkaistiin 5. joulukuuta 2014. Aikaisemmin syksyllä ilmestyi Adore – albumin remasteroitu, uusintajulkaisupaketti joka sisälsi kuusi CD:tä sekä DVD:n.
Kiss konsertoi vuoden 2014 tammikuussa Los Angelesin Dodger Stadiumilla NHL -liigan ulkoilmaottelussa, jossa pelasivat Anaheim Ducks ja Los Angeles Kings .
Yhtye teki kesän 2014 aikana Pohjois-Amerikassa yhteisen kiertueen Def Leppardin kanssa, ja julkaisi myös koko tuotantonsa uudelleen vinyylilevyformaatissa .
Vuoden 2013 joulukuussa Rock and Roll Hall of Fame ilmoitti, että Kiss aateloitaisiin sen jäseneksi tulevana keväänä. Kiss oli aiemmin voittanut Rock and Roll Hall of Famen järjestämän yleisöäänestyksen yli 17 prosentin äänimäärällä jättäen taakseen muun muassa Nirvanan ja Deep Purplen . Yhtyeen valinnan myötä syntyi myös huhu, jonka mukaan…
Read More
Kiertueen rantautuessa Euroopan mantereelle yhtye otti käyttöönsä uuden The Spider -lavarakennelmansa, ja konsertoi myös Suomessa Helsingin Hartwall Areenalla kesäkuussa 2013.
Smashing Pumpkins esiintyi kolmannen kerran Suomessa 4. elokuuta 2013 ja Circus-klubilla Helsingissä. Samalla viikolla julkaistiin Aeroplane Flies High remasteroituna pakettina.
Albumin myötä Kiss aloitti mittavan Monster Tour -maailmankiertueen, joka käynnistyi marraskuussa Buenos Airesin River Plate -stadionilta.