Huhtikuusta joulukuuhun 1987 kestäneellä The Joshua Tree Tour -kiertueella U2 esiintyi ensimmäisen kerran urallaan stadioneilla. Kiertue käynnistyi Yhdysvaltain sisäareenoilta, siirtyi kesäksi Euroopan stadioneille ja jatkoi tämän jälkeen vielä stadioneilla Yhdysvalloissa. The Joshua Tree Tourin aikana yhtye konsertoi yhteensä kolmelle miljoonalle ihmiselle, ja kiertue tuotti yli 40 miljoonaa dollaria. Sen aikana yhtye myös taltioi konserttejaan, joista dokumentoitiin vuonna 1988 julkaistu konserttielokuvan ja dokumentin risteytys sekä livealbumi Rattle and Hum . The Joshua Tree Tourin aikana äänitettyjen kappaleiden lisäksi albumi sisälsi yhdeksän uutta kappaletta, ja se oli tyyliltään The Joshua Treen tavoin hyvin amerikkalaishenkinen julkaisu. Amerikkalaisuus heijastui albumin osalta myös livekappaleissa, jotka oli äänitetty kiertueen Yhdysvaltain-konserteissa.
Huhtikuusta joulukuuhun 1987 kestäneellä The Joshua Tree Tour
Written by
in