Samalla The Knowbody Else otti käyttöön nimen Black Oak Arkansas ja julkaisi toisen albuminsa vuonna 1971. Vuosien 1971 ja 1978 välillä yhtyeeltä ilmestyi yhteensä 13 levyä, joista studioalbumeja oli 11. Ne saavuttivat myös kohtalaista kaupallista menestystä. Vuonna 1973 julkaistu Hound on the Hog nousi parhaimmillaan Billboardin albumilistalla sijalle 52 ja…
Read More
Yhtye keikkaili pienissä klubeissa, ja kun menestystä ei alkanut kuulua, se hajosi vuonna 1971 Rick Medlocken ja Greg T. Walkerin liityttyä juuri perustettuun southern rock -yhtyeeseen Lynyrd Skynyrdiin . Vuotta myöhemmin Medlocke, Haggrett ja Spires kasasivat Blackfootin uudelleen ja parin miehistönvaihdoksen jälkeen Walker palasi yhtyeeseen vuonna 1973 .
Ennen Aerosmith-nimen vakiintumista ja yhtyeen täydentymistä toisella kitaristilla vuonna 1971 yhtye oli jo saavuttanut paikallisilla esiintymisillään jonkin verran suosiota. Vuonna 1972 yhtye solmi promootiosopimuksen Frank Connellyn kanssa, ja samalla he saivat myös managereikseen David Krebsin ja Steve Leberin. Leber ja Krebs myös kutsuivat Clive Davisin , levy-yhtiö Columbia Recordsin johtajan,…
Read More
Yhtye soitti ensimmäisen yhteisen keikkansa Beaumontissa 10. helmikuuta 1970.
”Hot Topic” -kappale yhtyeen ensimmäisellä albumilla on kunnianosoitus kaikille kuvataiteilijoille, muusikoille, kirjailijoille, feministeille ja muille, jotka ovat inspiroineet heitä. Näitä ovat esimerkiksi Yoko Ono , Cibo Matto , Aretha Franklin , Vaginal Davis , Yayoi Kusama , John Cassavetes , Sleater-Kinney , Billy Tipton , James Baldwin ja Jean Genet…
Read More
Gene Simmons ja Paul Stanley tapasivat toisensa vuonna 1970.
Pian Ray Tabano, Steven Tylerin lapsuudenystävä, liittyi yhtyeen rytmikitaristiksi, ja täydennetyllä kokoonpanolla Aerosmith aloitti esiintymiset paikallisilla klubeilla. Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Aerosmith teki Nipmuc Regional High Schoolin juhlasalissa vuonna 1970. Vuonna 1971 Tabano kuitenkin korvattiin Brad Whitfordilla , joka oli kotoisin Massachusettsissa sijaitsevasta Redingin kaupungista.
Huikean levynmyynnin ohella Kiss aloitti valtavan oheistuotevalikoimansa myynnin ja markkinoimisen. Erilaisia yhtyeen logolla ja sen jäsenten kasvoilla varustettuja tuotteita tuotiin markkinoille tuhansittain. Rock and Roll Overin , Love Gunin ja Alive II:n mukana levyn ostaneet saivat lomakkeita oheistuotteiden tilaamista varten, mutta oheismateriaalia lisättiin myös itse albumien matkaan. Esimerkiksi Rock and…
Read More
Manageri Kim Fowleyn mukaan yhtyeen jäsenet olivat huonoissa väleissä. keskenään. Cherie Currie on kertonut kirjassaan Neon Angel: A Memoir of a Runaway ( Neonenkeli: Runawayn muistelmat ) omasta huumeiden käytöstään ja raskaasta kiertue-elämästä. On myös sanottu että yhtye oli liikaa 1970-luvun sovinnaiselle amerikkalaisyleisölle avoimesti rock and roll -elämäntyyliä viettävine naispuolisine…
Read More
Black Oak Arkansas opittiin 1970-luvulla tuntemaan myös ahkerana keikkailijana. Omien kiertueidensa ohella se esiintyi muun muassa legendaarisella California Jam -festivaalilla vuonna 1974. I’d Rather Be Sailing -albumin jälkeen yhtye kiersi vielä parin vuoden ajan, kunnes päätti lopettaa vuonna 1980.