United States

1979
Van Halen Vuonna 1979 yhtye pääsi Isoon-Britanniaan lämmittely-yhtyeeksi Black

Vuonna 1979 yhtye pääsi Isoon-Britanniaan lämmittely-yhtyeeksi Black Sabbathille . Black Sabbathin senaikainen solisti Ozzy Osbourne on myöhemmin monta kertaa myöntänyt lehdistölle, että “Van Halen soitti heidät joka ilta täysin suohon”. Yhtyeen uusi World Vacation Tour -kiertue jatkoikin siitä, mihin edellinen loppui. Van Halen oli nyt ensimmäistä kertaa lähes poikkeuksetta pääesiintyjä…
Read More

1978
Kiss neljän albumin samanaikainen julkaisu

Kiss ja huvipuiston haamu -elokuvan kuusi viikkoa kestäneiden kuvausten päätyttyä Kiss aloitti siihenastisen uransa kunnianhimoisimman projektin: yhtyeen neljä jäsentä levyttäisi kukin oman sooloalbuminsa. Yhtyeen jäsenille tarjoutui sooloalbumien levyttämisen myötä esitellä taitojaan muusikkoina sekä omia musiikillisia ideoitaan, jotka eivät olleet sopineet Kissin imagoon. Yksikään yhtye ei ollut ennen Kissiä levyttänyt samanaikaisesti…
Read More

Kiss kokoelma Double Platinum ja The Originals II

Vuonna 1978 julkaistiin myös kokoelma Double Platinum ja The Originalsin jatko-osa The Originals II , joka sisälsi albumit Destroyer , Rock and Roll Over ja Love Gun .

Kiss riitoja yhtyeen jäsenten välillä

Vuonna 1978 yhtyeen jäsenten välillä alkoi syntyä riitoja. Asiaan vaikutti olennaisesti se, että Peter Criss ja Ace Frehley olivat ajautuneet päihdeongelmiin.

Van Halen Vuoden 1978 tammikuussa yhtyeen ensimmäinen single, The Kinks -cover

Vuoden 1978 tammikuussa yhtyeen ensimmäinen single, The Kinks -cover You Really Got Me julkaistiin. Saman vuoden helmikuussa julkaistiin debyyttialbumi Van Halen , joka myi jo julkaisuvuotenaan platinaa. Van Halen on yhtyeen myydyin albumi, jota on pelkästään USA:ssa myyty yli 10 miljoonaa kappaletta. Yhtye lähti ensimmäiselle kiertueelleen, Van Halen World Tourille…
Read More

Van Halen Yhtye laitettiin kiertueen päättymisen jälkeen studioon äänittämään

Yhtye laitettiin kiertueen päättymisen jälkeen studioon äänittämään uutta albumia. Äänitykset tapahtuivat joulukuun 1978 aikana ja uusi albumi tuli edellisen tapaan melko nopeasti valmiiksi. Uudelle albumille pääsivät vanhat kappaleet kuten ” Somebody Get Me a Doctor ” ja “D.O.A.”. Syntynsä sai myös kappale ” Dance the Night Away “, josta tuli…
Read More

Blackfoot Vuonna 1978 hajoamisen partaalla ollut Blackfoot sai managerikseen

Vuonna 1978 hajoamisen partaalla ollut Blackfoot sai managerikseen yhtyeestä kiinnostuneen tuottaja/manageri Al Nallin . Nallin kautta yhtye sai levytyssopimuksen Atco Recordsilta ja hänen johdolla alettiin levyttää uutta materiaalia. Vuonna 1979 julkaistu Strikes osoittautui yhtyeen läpimurroksi. Yhtyeen southern rockiin oli otettu vaikutteita kaupallisesta hard rockista ja kappaleesta “Train Train” tuli yhtyeen…
Read More

Kiss esiintyi omassa elokuvassaan Kiss ja huvipuiston haamu

Samana vuonna Kiss esiintyi omassa elokuvassaan Kiss ja huvipuiston haamu . Vauhdikkaana toimintaelokuvana markkinoitu tuotos sai murskatuomion kriitikoilta ja teki mahalaskun teatterilevityksessä. Se oli kuitenkin vuonna 1978 katsotuimpia televisioelokuvia Yhdysvalloissa.

1977
Kiss seuraavan livealbuminsa

Albumia seuranneella kiertueella Kiss äänitti seuraavan livealbuminsa, vuoden 1977 marraskuussa julkaistun Alive II:n . Albumi sisälsi konserteissa äänitetyn materiaalin ohella myös uudet, studiossa levytetyt kappaleet ”All American Man”, ”Rockin’ in the U.S.A.”, ”Larger Than Life” ja ” Rocket Ride ”. Frehleyn laulama ”Rocket Ride” julkaistiin myös singlenä, ja se nousi…
Read More

Van Halen tarjosivat levytyssopimusta

Lokakuussa 1977 Van Halen oli soittamassa eräällä klubilla, jolla sattui olemaan yksi Warner Brosin johtohahmoista, Mo Ostin, sekä tuottaja Ted Templeman. Yhtyeen lopetettua soittonsa he tarjosivat levytyssopimusta. Yhtye antoi Templemanille After Zero -demonauhan, jolla oli 40 heidän omaa kappalettaan tai versiotaan toisten kappaleista, joista Templeman valitsi lopulta 10 tulevalle debyyttialbumille.…
Read More