Viimeinen ”Sin” julkaistiin seuraavan vuoden puolella, kuten toinen single ”Head Like a Hole”.
Seasons in the Abyss julkaistiin vuonna 1990, ja sen myötä yhtye meni myös melodisempaan suuntaan, jonka voi kuulla esimerkiksi albumin nimikappaleessa. Nimikappaleesta Egyptissä kuvattu musiikkivideo oli Slayerin ensimmäinen laatuaan. Nimikappaleen lisäksi tunnettuja kappaleita olivat muun muassa ”War Ensemble” ja sarjamurhaaja Ed Geinistä kertova ”Dead Skin Mask”. Yhtye julkaisi seuraavana vuonna…
Read More
1990-luvun alussa Serj Tankian ja Daron Malakian tutustuivat harjoitusstudiolla. He soittivat eri yhtyeissä, mutta erosivat niistä ja perustivat yhtyeen nimeltä Soil yhdessä Domingo Laranion (rummut) ja Dave Hakopyanin (basso) kanssa. Myöhemmin mukaan tuli Shavo Odadjian . Noin vuotta myöhemmin Laranio ja Hakopyan lähtivät, koska uskoivat, ettei yhtye koskaan tulisi menestymään.
Sammy Hagarin ja Eddie Van Halenin väleille kävi 1990-luvun puolivälissä samoin kuin Rothin ja Eddien väleille kymmenen vuotta aikaisemmin ja lopulta Hagar jätti Van Halenin kesällä 1996. Roth kutsuttiin takaisin laulamaan kahdelle uudelle kappaleelle, jotka tulivat samana vuonna ilmestyneelle kokoelmalevylle. Muu yhtye oli tehnyt sopimuksen toisenkin laulajan kanssa Rothin tietämättä,…
Read More
Seuraava albumi, jälleen Collinsin tuottama Empire (1990) oli Queensrÿchen uran kaupallinen huippukohta. Se nousi Billboardin listalla seitsemänneksi ja myi Yhdysvalloissa triplaplatinaa, Kanadassa platinaa (100 000) ja Britanniassa hopeaa (60 000). Singlenä julkaistu balladi ” Silent Lucidity ” nousi Yhdysvalloissa Billboard Hot 100 -listan yhdeksänneksi ja Mainstream Rock Tracks -listan ensimmäiseksi…
Read More
vasta seuraavana vuonna alkoi varsinainen kiertue
Alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueen päätyttyä Kiss päätti yllättäen jatkaa uraansa uudella kokoonpanolla. Yhtyeen kiertuemanagerina 1990-luvulla toiminut ja Psycho Circus -albumilla sessiomuusikkona soittanut Tommy Thayer korvasi Ace Frehleyn yhtyeen soolokitaristina, ja Peter Crissin jättämän paikan täytti edelleen Eric Singer . Paul Stanley ja Gene Simmons omistivat Frehleyn ja Crissin kanssa tekemiensä sopimusten…
Read More
Kolme vuotta Run to the Light -albumin jälkeen Trouble kiinnitettiin Rick Rubinin Def American -levy-yhtiölle. Pian yhtye äänitti nimialbuminsa Trouble vuonna 1990 . Albumilla soitti uusi rumpali Barry Stern. Rick Rubin tuotti Troublen kirjoittamasta kappaleaineistosta kokeellisempaa: kappaleissa oli enemmän vaikutteita stoner rockista , unohtamatta kuitenkaan voimasointuja . Lisäksi albumin musiikissa…
Read More
Huhtikuussa samana vuonna yhtye aloitti yhteistyön tuottaja Ross Robinsonin kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena syntyi demo Neidermeyer’s Mind . Yhtyeelle oli vaikeuksia saada levytyssopimusta ensimmäiselle albumillensa, koska 1990-luvun alun rock-musiikki oli suurimmaksi osaksi grungea . Monien yritysten ja levy-yhtiöiden jälkeen Paul Pontius Immortal Recordsista ja Epic Recordsista kuuli Kornin soittavan yökerhossa,…
Read More
Menestyksen alkaessa laskemaan yhtye otti uudet keinot käyttöön. Tulevalle Detonator -albumille yhteistyökumppaniksi otettiin Bon Jovin kanssa menestyksekkäästi työskennellyt Desmond Child ja inspiraatiota haettiin juuri Bon Jovin, Mötley Cruen ja Def Leppardin menestysalbumeilta. Yhtyeellä oli kuitenkin myös sisäisiä ongelmia, kun kitaristi Robbin Crosbyn päihteiden käyttö oli noussut yhtyeen toimintaa haittaavaksi. Jo…
Read More