Yhtye teki kappaleita nyt elokuvien soundtrackeille kuumeisesti, joista tunnetuin lienee ”The Perfect Drug” vuodelta 1997, joka oli David Lynchin elokuvassa Lost Highway , kyseisestä kappaleesta tehtiin myös hyvin menestynyt single ja musiikkivideokin.
Vuonna 1997 Smashing Pumpkins julkaisi kahteen eri elokuvaan musiikkia. “The End Is The Beginning Is The End” toimi Batman & Robin -elokuvan tunnuskappaleena. “Eye” puolestaan julkaistiin elokuvan Lost Highway soundtrackille . Kappaleella yhtye meni huomattavasti uudenlaiseen ilmaisutyyliin sillä se sisälsi paljon elektronisia vaikutteita. Vuoden 1998 albumi Adore sisälsi samantyylisiä vaikutteita…
Read More
Soilin hajottua Serj Tankian ja Daron Malakian perustivat uuden yhtyeen, joka oli aluksi nimeltään Victims of the Down Malakianin runon mukaan, mutta Shavo Odadjianin mielestä sana System olisi parempi kuin Victims , koska se kuulostaisi vaikuttavammalta ja koskettaisi suurempaa yleisöä. Toinen syy nimenmuutokseen oli se että yhtye – ja nimenomaan…
Read More
Motion City Soundtrack perustettiin vuonna 1997. He julkaisivat jonkin verran EP:tä ja saivat siitä seuraajia, ennen kuin levyttivät ensisoittonsa I Am The Movie .
ensimmäinen albumi My Own Prison julkaistiin 1997
Queensrÿchen kuudes kokopitkä studioalbumi Hear in the Now Frontier (1997) oli monille yhtyeen kuulijoille pettymys pelkistetyn tyylinsä vuoksi. Peter Collins teki paluun tuottajaksi, ja albumin miksasi äskettäin Alice in Chainsin kanssa työskennellyt Toby Wright . Albumi nousi Billboard 200:n sijalle 19, mutta huolimatta ”You”- ja ”Sign of the Times” -singlejen…
Read More
Vuonna 1997 yhtye julkaisi itseironisesti nimetyn Album Of The Year -albumin. Levy sai hyvän vastaanoton ja oli sisällöltään edellisiä levyjä tasaisempi. Tunnetuimmiksi kappaleiksi levyltä nousivat radiossa tiuhaan soinut “Ashes To Ashes” sekä “Last Cup Of Sorrow”. Kitaraa levyllä ja sitä seuranneella kiertueella soitti Jon Hudson . Tässä vaiheessa yhtyeen jäsenillä…
Read More
Alive/Worldwide Tour päättyi vuonna 1997 konserttiin Lontoon Finsbury Parkissa .
ja esiintyi vuonna 1997 myös Suomessa Helsingin Hartwall Areenalla .
R.E.M. oli läpi uransa korostanut olevansa bändinä yhtenäinen. Muun muassa tekijänoikeuspalkkiot kappaleista jaettiin tasan neljän jäsenen kesken. Stipe ja muut olivat maininneet joskus, että yhden jäsenen lähtö todennäköisesti johtaisi yhtyeen hajoamiseen. Tämä väite joutui koetukselle 30. lokakuuta 1997 Bill Berryn ilmoitettua jättävänsä yhtyeen väsyneenä kiertue-elämään. Samalla Berry kuitenkin ilmoitti, että…
Read More