Helmikuussa Peter Criss palasi hetkellisesti takaisin yhtyeen rumpaliksi, kun Kiss konsertoi Melbournen sinfoniaorkesterin kanssa Australiassa . Esitys taltioitiin livealbumiksi Kiss Symphony: Alive IV ja konsertti-DVD:ksi Kiss Symphony .
Vuoden 2003 helmikuussa Columbia Records julkaisi tribuuttialbumin We’re a Happy Family: A Tribute to Ramones , joka sisälsi eri yhtyeiden ja artistien versioita Ramones -yhtyeen kappaleista. Kiss levytti albumille oman versionsa kappaleesta ”Do You Remember Rock ‘n’ Roll Radio?” kolmihenkisellä kokoonpanolla, jonka muodostivat Stanley, Simmons ja Singer.
Vuonna 2003 Underoath tuki albumin myyntiä osallistumalla ensimmäiselle Vans Warped Tour -kiertueelle. Yhtyeen osallisuus kiertueella päättyi kuitenkin lyhyeen, koska Tayloria pyydettiin jättämään yhtye sisäisten kiistojen vuoksi. Underoathin kosketinsoittajan Chris Dudleyn mukaan Taylor ei voinut enää esiintyä Underoathin kanssa useista syistä ja jätti yhtyeen omasta päätöksestään. Yhtyeen epäiltiin olevan hajoamispisteessä, mutta…
Read More
Ennen kuin yhtye alkoi työstää uutta albumia kiertuetauolla 2003, Underoath asetti helmikuun 2004 levytysten aloituspäiväykseksi. Vuoden 2004 ensimmäisinä kuukausina Underoath meni studioon Chamberlain laulajanaan ja James Paul Wisner tuottajanaan. They’re Only Chasing Safety julkaistiin 15. kesäkuuta 2004, ja se osoittautui aiempaa suuremmaksi kaupalliseksi menestykseksi yhtyeelle: albumia myytiin enemmän kuin kolmea…
Read More
Thirteenth Step -albumi julkaistiin vuonna 2003 .
Seuraavana vuonna toinen greatest hits-kokoelma julkaistiin nimellä 20th Century Masters – The Millennium Collection: The Best of Jackyl.
Samana vuonna yhtye soitti Ozzfestissa .
Vuonna 2003 yhtye julkaisi kappaleen ”When Darkness Falls” , joka pääsi Freddy vs. Jason -kauhuelokuvan soundtrackille.
Myös itse albumi pääsi lehden top-500-listalle vuosina 2003 ja 2012.
Texmex -vaikutteinen Mescalero (2003) sai edeltäjäänsä myönteisemmät arvostelut ja kävi albumilistan sijalla 57.