United States

2005
Nine Inch Nails With Teeth

NIN:n viides suuri julkaisu, With Teeth (2005), kirjoitettiin ja nauhoitettiin Reznorin toivuttua alkoholi- ja huumeriippuvuudesta. Ensimmäinen single ” The Hand That Feeds ” sai ensi-iltansa yhtyeen www-sivustolla tavanomaisen musiikkikanavan sijaan, ja kappaleesta tuli suuri hitti. Koko albumi vuosi Internetiin ennen sen virallista julkaisupäivää 3. toukokuuta 2005.

+44 jatkoivat työtään musiikin parissa

Blink-182:n hajoamisen jälkeen helmikuussa 2005 Hoppus ja Barker jatkoivat työtään musiikin parissa. Kaksikko alkoi nauhoittaa ja sanoittaa uusia kappaleita ystävänsä kellarissa. Alun perin he käyttivät soittimina sähkörumpuja ja pianoa. Barker sanoi myöhemmin, että ajatus tehdä elektronista musiikkia lähti siitä, kun Hoppus kirjoitti heidän ensimmäisen kappaleensa “155”.

Boys Like Girls Bändi perustettiin Andoverissa

Bändi perustettiin Andoverissa , Massachusettsissa vuonna 2005, kun laulaja Martin Johnson kirjoitti muutaman laulun, jotka hän halusi äänittää. Hän värväsi basistin Bryan Donahuen ja rumpali John Keefen . Keefe toi mukanaan pääkitaristi Paul DiGiovannin , jonka kanssa hän oli äänittänyt lyhyen demon. Joitakin kuukausia myöhemmin he saivat tietää olevansa kaukaisia…
Read More

Trouble (yhtye) 2. huhtikuuta 2005 nimialbumilla ja Manic Frustrationilla soittanut

2. huhtikuuta 2005 nimialbumilla ja Manic Frustrationilla soittanut rumpali Barry Stern menehtyi lonkkaleikkauksen lisävaikeuksiin. Tapauksesta kerrottiin melko laajasti. .

Sugarcult Back To The Disaster

2005 bändi julkaisi live-levyn Back To The Disaster ja ainoastaan Japanissa julkaistun A Hard Day’s Night EP:n.

Five Finger Death Punch Unkarilaissyntyinen kitaristi Zoltan Bathory kokosi yhtyeen vuonna

Unkarilaissyntyinen kitaristi Zoltan Bathory kokosi yhtyeen vuonna 2005. Se nimettiin Five Finger Death Punchiksi kunnianosoituksena hongkongilaisille kungfu-elokuville . Vuoden 2005 lopussa W.A.S.P.in entinen rumpali Jeremy Spencer ja Anubis Risingin basisti Matt Snell liittyivät yhtyeeseen. Vuoden 2006 alussa laulaja Ivan Moody liittyi yhtyeeseen. Ensimmäinen EP, Pre-Empitive Strike julkaistiin 10. heinäkuuta. Yhtyeen…
Read More

Aerosmith Vuonna 2005 Aerosmith päätti pitää tauon levyttämisestä, ja yhtyeen

Vuonna 2005 Aerosmith päätti pitää tauon levyttämisestä, ja yhtyeen jäsenet saivat keskittyä rauhassa omiin projekteihinsa. Steven Tyler esiintyi John Travoltan ja Uma Thurmanin tähdittämässä elokuvassa Be Cool , ja Joe Perry julkaisi omaa nimeään kantavan sooloalbuminsa. Samana vuonna julkaistiin myös livetaltiointi Rockin’ the Joint niin DVD:lle kuin CD:lle, ja livejulkaisua…
Read More

Lemon Demon Vuoden 2005 lopulla Neil julkaisi internettiin ensimmäisen hittinsä “

Vuoden 2005 lopulla Neil julkaisi internettiin ensimmäisen hittinsä ” The Ultimate Showdown of the Ultimate Destiny “. Kappaleen musiikkivideo on kerännyt yli 2 miljoonaa katsojaa ja kappaletta on soitettu myös radiossa.

The Red Jumpsuit Apparatus aloitti paikallisena yhtyeenä

The Red Jumpsuit Apparatus aloitti paikallisena yhtyeenä Middleburgissa , Floridassa. Yhtyeen ensimmäinen demo ilmestyi vuonna 2005 , minkä jälkeen he lähtivät demo-kiertueelle “Ass Shaker”, “Justify” and “Face Down” -demoversioiden kanssa. Vuoden 2006 loppupuolella he julkaisivat ensimmäisen LP -levynsä, Don`t You Fake It , singleillä “Face Down”, “False Pretense”, “Your Guardian…
Read More

R.E.M. Vuonna 2005 R.E.M. esiintyi muun muassa Live8 -tapahtumassa

Vuonna 2005 R.E.M. esiintyi muun muassa Live8 -tapahtumassa. Maailmankiertueensa jälkeen yhtye on pitänyt taukoa. Toukokuussa 2006 Bill Rieflin kertoi, että yhtye palaa studioon työstämään uutta albumia luultavasti syksyllä tai talvella, asian vahvisti Michael Stipe elokuussa. 16. syyskuuta 2006 yhtye valittiin Georgia Music Hall of Fameen. Valintajuhlassa R.E.M. esiintyi alkuperäiskokoonpanossaan.