United States

2009
The Pretty Reckless 30. joulukuuta 2009 yhtye julkaisi uuden promokappaleen ”Make Me

30. joulukuuta 2009 yhtye julkaisi uuden promokappaleen ”Make Me Wanna Die”. Laulu oli ladattavana Interscope Recordsin nettisivuilla.

Aerosmith Marraskuussa 2009 Perry kertoi medialle, ettei Tyler ole pitänyt

Marraskuussa 2009 Perry kertoi medialle, ettei Tyler ole pitänyt yhteyttä muuhun yhtyeeseen, ja että Aerosmithin tulevaisuus näyttää varsin sumuisalta. Mediassa ja musiikkimaailmassa huhuttiin Aerosmithin hajonneen, ja lopulta Perry ilmoitti yhtyeen etsivän uutta laulajaa riveihinsä. Pian hän ilmoitti Lenny Kravitzin paikkaavan Tylerin yhtyeen laulajana, mutta hän pyörsi väitteensä varsin pian. Steven…
Read More

Creed palasi takaisin

Vuonna 2009 yhtye palasi takaisin yhteen ja julkaisivat uuden albumin, joka kantoi nimeä “Full Circle”.

2008
Underoath Etelä-Amerikan kiertue joulukuussa 2008

Joulukuussa 2008 yhtye aloitti Etelä-Amerikan kiertueen ja esiintyi kuudessa konsertissa Brasiliassa , Argentiinassa , Chilessä ja Kolumbiassa . ja soitti Warped Tour 2009 -kiertueella.

Five Finger Death Punch Iron Fist Edition

22. marraskuuta albumista julkaistiin Iron Fist Edition, joka sisältää coverin Panteran kappaleesta ”A New Level”.

Kiss One Live Kiss

konsertti julkaistiin vuoden 2008 lokakuussa DVD:nä One Live Kiss .

Kiss Ikons

Lokakuussa 2008 Kiss julkaisi neljä levyä sisältävän kokoelma-albumin Ikons .

Underoath Lost in the Sound of Separation julkaisu

Lost in the Sound of Separationin julkaisun jälkeen 2. syyskuuta 2008 Underoath aloittaa pääesintyjäkiertueen Saosin ja The Devil Wears Pradan kanssa sekä joissain paikoissa P.O.Sin , person L :n ja The Faminen kanssa.

Underoath Albumin julkaisupäivä 2. syyskuuta 2008

Myöhemmin päiväykseksi ilmoitettiin 2. syyskuuta 2008.

Kiss Jigoku-Retsuden

Sony Music Entertainment ja sen japanilainen tytäryhtiö DefStar Records julkaisivat elokuussa Japanissa albumin Jigoku-Retsuden – New Recordings Best , joka koostui yhtyeen uudelleen äänittämistä vanhoista kappaleista. Albumista julkaistiin myös erikoispainos, joka sisälsi DVD-formaatissa Kissin vuonna 1977 Japanin Budokanissa taltioiman konsertin.