United States

2010
Underoath Aaron Gillespien lähdön vahvistus

5. huhtikuuta 2010 yhtye vahvisti ainoan alkuperäisjäsenensä, laulaja ja rumpali Aaron Gillespien lähdön.

Underoath Ensimmäinen keikka Suomessa

Hieman tätä ennen, 26.3.2010 Underoath ehti piipahtamaan ensimmäisellä keikallaan Suomessa Helsingin Virgin Oilissa The Architects -yhtye lämmittelijänään.

System of a Down viimeksi maaliskuussa 2010

Shavo Odadjian on nähty pariin otteeseen keikkailemassa Scars on Broadwayn kanssa, viimeksi maaliskuussa 2010.

The Pretty Reckless Warped Tour 2010:n

Warped Tour 2010:n

Orgy Lokakuun 25. 2010 Derakh ja Shuck ilmoittivat jättävänsä Orgyn. Jay

Lokakuun 25. 2010 Derakh ja Shuck ilmoittivat jättävänsä Orgyn. Jay Gordon ilmoitti omistavansa Orgy-nimen ja jatkavan musiikin tekoa uudella kokoonpanolla. Gordon ilmoitti muiden jäsenten olevan liian kiireisiä. Vuonna 2011 Blabbermouth-sivuston haastattelussa Shuck ja Derakh kertoivat heidän välejensä tulehtuneen Gordoniin kokoonpanosotkujen aikana.

System of a Down uusi sooloalbumi

Serjin uusi sooloalbumi ilmestyy syksyllä 2010.

The Offspring 15. helmikuuta 2010 The Offspringin virallisella nettisivulla

15. helmikuuta 2010 The Offspringin virallisella nettisivulla ilmoitettiin, että The Offspring olisi pääesiintyjänä kahdessa konsertissa läntisessä Kanadassa kesäkuun aikana. Saman vuoden maaliskuussa ilmoitettiin, että yhtye liittyisi 311:n Unity-kiertueelle kesällä. 19 päivän kiertueelle tuli mukaan erityisvieraaksi myös yhtye Pepper, ja se pidettäisiin amfiteattereissa ympäri Amerikkaa. Ennen tätä kiertuetta The Offspring soitti…
Read More

Underoath 10. toukokuuta 2010 Underoath kertoi MySpace blogissaan, että menee

10. toukokuuta 2010 Underoath kertoi MySpace blogissaan, että menee studioon on 24. toukokuuta äänittämään jatkoa Lost In the Sound of Separationille tuottajien Matt Goldman ( Lost In the Sound of Separation ja Define the Great Line ) ja Jeremy Griffith kanssa. Gillespien lähdön jälkeen Underoath hankki ex- Norma Jean -rumpali…
Read More

Demon Hunterin viides levy “The World Is a Thorn” julkaistiin 9

Demon Hunterin viides levy “The World Is a Thorn” julkaistiin 9. maaliskuuta 2010 ja kuudes albumi “True Defiance” 10. huhtikuuta 2012 . Vuonna 2012 yhtye kiersi Pohjois-Amerikkaa yhdessä yhtyeiden Bleeding Through, The Plot In You ja Willows kanssa. Alkuvuodesta 2013 Demon Hunter kiersi jälleen Pohjois-Amerikkaa ja Kanadaa toimien In Flamesin…
Read More

The Offspring 3. toukokuuta 2010 Dexter julkaisi bändin nettisivujen

3. toukokuuta 2010 Dexter julkaisi bändin nettisivujen viestipalstalla päivityksen koskien uutta albumia. Hän sanoi, että yhtye oli “työskentelemässä muutaman kappaleen parissa. Ne ovat kaikki eri vaiheissa, jotkut ovat täysin alkutekijöissä, jotkut taas lähes täysin valmiita.” Hän paljasti myös, että bändi olisi työstämässä albumia studiossa “päivittäin seuraavat kaksi viikkoa. Yritämme saada…
Read More