United States

2024
The Smashing Pumpkins Albumin cd- ja vinyylijulkaisut

Albumin cd- ja vinyylijulkaisut ilmestyivät 22.11.2024.

The Smashing Pumpkins Aghori Mhori Mei

2. elokuuta 2024 ilmestyi suoratoistopalveluihin yhtyeen toistaiseksi uusin levy, Aghori Mhori Mei . Kymmenestä kappaleesta koostuvaa albumia on pidetty paluuna yhtyeen 90-luvun alun rock-painotteiseen, kitaravetoiseen ilmaisuun.

Slayer Helmikuussa 2024 Slayer julkisti palaavansa konserttilavoille ainakin

Helmikuussa 2024 Slayer julkisti palaavansa konserttilavoille ainakin kahden konsertin merkeissä saman vuoden syyskuussa. Huhujen mukaan yhtyeen paluu tapahtuisi samalla kokoonpanolla, jolla se soitti ennen vuoden 2019 lopettamistaan.

Jane’s Addiction Toukokuun 23. päivänä 2024 Jane’s Addictionin klassinen kokoonpano

Toukokuun 23. päivänä 2024 Jane’s Addictionin klassinen kokoonpano (Farrell, Navarro, Avery ja Perkins) esiintyi Bush Hallissa Lontoossa, tätä ennen he olivat esiintyneet yhdessä vuonna 2010. He soittivat myös uusia kappaleita ennen Euroopan kiertuettaan, ja ne olivat ensimmäisiä Averyn kanssa tehtyjä kappaleita noin kolmeenkymmeneenneljään vuoteen.

Kiss Elokuva ilmestyy

Yhtyeen alkuajoista on valmisteilla elokuva nimellä Shout It Out Loud . Elokuvan ohjaa Joachim Rønning . Elokuva ilmestyy vuonna 2024. Avatarien käytön lisäksi Las Vegasissa toimiva Kiss-museo ja Kiss-risteilyt jatkavat toimintaansa, ja yhtyeestä on myös tekeillä animoitu TV-sarja.

2023
Kiss kaksi keikkaa joulukuun alussa

viimeiset kaksi keikkaa joulukuun alussa New Yorkissa

Avenged Sevenfold virallisesti julkaistiin

Levy virallisesti julkaistiin 2.6.2023.

Avenged Sevenfold We Love You

12.5.2023 julkaistiin toinen single, “We Love You”.

The Smashing Pumpkins Atum: A Rock Opera in Three Acts

5. Toukokuuta 2023 ilmestyi kunnianhimoinen Atum: A Rock Opera in Three Acts -nimeä kantanut uutuusalbumi. Kolmesta osasta ja yhteensä 33:sta kappaleesta koostunutta konseptialbumia kuvattiin sekä Mellon Collie and the Infinite Sadness (1995) että Machina/The Machines of God (2000) -albumien jatko-osaksi.

Avenged Sevenfold single Nobody

14.3.2023 albumilta julkaistiin single, “Nobody”.