Albumia tukeva kiertue alkoi 16. huhtikuuta esiintymisellä X-Fest -festivaaleilla Kaliforniassa . 28. päivä ilmoitettiin, että Greg K. jäisi tauolle, sillä hän oli saanut lapsen, ja häntä korvaamaan tuli Scott Shiflett bändistä Face to Face . Kriesel palasi kesäkuun puolivälissä. Lokakuussa Etelä-Amerikan kiertueen jälkeen seurasi kolmen viikon Japanin kiertue, missä vahvistuksena…
Read More
Toukokuussa vuonna 2009 Noodles kertoi haastattelussa, että yhtyeen keulakuva Dexter Holland oli työstänyt yhdeksättä albumia Bob Rockin kanssa Havaijilla . Noodles kertoi, että uusi levy voi sisältää kappaleita, jotka jäivät pois Rise and Fall, Rage and Grace -albumilta. Dexter kertoi OC Registerille kesäkuussa 2009, että hän halusi kokeilla, ettei uuden…
Read More
Kesäkuussa vuonna 2009 Billboardin haastattelussa Noodles kertoi, että Dexter ja Bob Rock keskustelivat, että on pari asiaa, jotka jäivät pois viime levyltä ja pari kappaletta, jotka jäivät pois Splinter – ja jopa Conspiracy of One -levyiltä ja katsovat, voisiko niitä työstää uudelle levylle. Noodles kertoi myös, että hän haluaisi levyn…
Read More
Samassa kuussa yhtye ilmoitti, että yhtyeen jättäneen rumpali Atom Willardin korvaajaksi tulee entinen Saves the Dayn rumpali Pete Parada . Ensimmäinen esiintyminen Paradan kanssa oli Summer Sonic -festareilla Japanissa saman vuoden elokuussa. Samalla kiertueella The Offspring debytoi uuden kappaleen ” Hammerhead “, joka tulisi olemaan uuden albumin ensimmäinen single. Parada…
Read More
Huhtikuussa 2008 Dexter ilmoitti albumin nimeksi Rise and Fall, Rage and Grace ja julkaisupäiväksi 14. heinäkuuta. Albumin ensimmäinen single “Hammerhead” soi radioissa maaliskuussa. Lisäksi bändin virallinen nettisivusto tarjosi kappaleen ladattavaksi MP3-formaatissa päivää aiemmin. Albumin toinen single ” You’re Gonna Go Far, Kid ” nousi Hot Modern Rock Tracks -listan kärkeen…
Read More
Myös huhtikuussa 2008 Epitaph Records ilmoitti, että levy-yhtiö tekisi uudelleenjulkaisut albumeista Ignition ja Smash . Molemmat albumit remasteroitiin, ja Smash sisälsi uuden 24-sivuisen vihkosen. Uudelleenjulkaisut julkaistiin sattumalta samana päivänä kuin Rise and Fall, Rage and Grace .
Marraskuussa 2006 ilmoitettiin, että The Offspring olisi jälleen studiossa nauhoittamassa kahdeksatta studioalbumiaan Rise and Fall, Rage and Gracea yhdessä tuottaja Bob Rockin kanssa. Heinäkuussa 2007 Dexter kertoi, että kaksi kappaletta oli jo valmistunut.
Vuonna 2005 The Offspring julkaisi Greatest Hits -kokoelma-albumin sekä kaksois-CD:nä että tavallisena CD-versiona. Greatest Hits sisältää 14 bändin hittikappaletta Smashin ja Splinterin väliltä sekä kaksi ennen julkaisematonta kappaletta, ” Can’t Repeat ” ja piiloraitana cover-versio The Policen kappaleesta “Next to You”. Kokoelma ei kuitenkaan sisällä mitään materiaalia ensimmäiseltä albumilta tai…
Read More
Kesällä 2005 The Offspring soitti Warped Tour -kiertueella ensi kertaa, ja sen jälkeen yhtye konsertoi Euroopassa ja Japanissa . “Greatest Hits” -maailmankiertueen jälkeen bändi jäi keikkatauolle, eikä uutta musiikkiakaan syntynyt. Tauon aikana rumpali Atom Willard jätti yhtyeen ja siirtyi Angels & Airwaves -yhtyeeseen.
The Offspring kuitenkin julkaisi albuminsa vuonna 2003. Yhtye värväsi Josh Freesen nauhoittamaan rummut Splinteriä varten, ja myöhemmin bändi ilmoitti, että Atom Willard olisi Ron Weltyn virallinen korvaaja. Albumin alkuperäinen nimi olisi pitänyt olla Chinese Democrazy (You Snooze, You Lose) Guns N’ Rosesin pitkään viipyneen albumin mukaan, mutta suunnitelma kariutui, kun…
Read More