Tauolta palattuaan yhtye teki levytyssopimuksen Warner Brosin kanssa ja sai sopimuksen myötä täydet oikeudet aiempiin julkaisuihinsakin. Yhtye julkaisi pian uuden albumin Degüello (1979). Albumi oli jälleen uusi kunnianosoitus Texasille, ja siinä kuului joitain new wave – ja punkvaikutteita . Albumi nousi Billboard-listalla sijalle 24. Seuranneella kiertueella ZZ Top kävi ensimmäistä…
Read More
Peter Buck oli lopettanut opiskelunsa ja työskenteli athenslaisessa Wuxtry Recordsissa myyjänä. Alkuvuodesta 1979 hän ystävystyi Michael Stipen kanssa. Stipe oli kiinnittänyt Buckin huomion levyliikkeessä, koska molemmilla oli samankaltainen musiikkimaku ( Patti Smith , Television , The Velvet Underground jne.).
Bill Berrysta tuli maaliskuussa 1979 WUOGerz-yhtyeen rumpali. WUOG oli UGA:n radioasema ja yhtyeen muodostivat pääasiassa aseman työntekijät. Eräs WUOG:n työntekijöistä oli Berryyn ihastunut Kathleen O’Brien, joka tunsi Buckin opiskeluajoiltaan Emory-collegessa. O’Brien sai Berryn mukaan WUOGerziin.
Vaikka Dynasty poikkesi yhtyeen aiemmasta tuotannosta melko jyrkästi, sen myynti ylitti Yhdysvalloissa vielä vuoden 1979 loppuun mennessä platinalevyrajan.
Kun Aerosmith nauhoitti kuudetta studioalbumiaan vuonna 1979, kitaristi Joe Perry jätti yhtyeen ja perusti omaa nimeään kantavan yhtyeensä, The Joe Perry Projectin . Perry korvattiin väliaikaisesti yhtyeen pitkäaikaisella ystävällä ja laulunkirjoittajanakin kunnostautuneella Richard Supalla , joka jatkoi yhteistyötään Aerosmithin kanssa myöhemmin nimenomaan kappaleiden kirjoittamisen parissa. Jimmy Crespo hankittiin kuitenkin yhtyeen…
Read More
Kesällä 1979 Peter Buck ja hänen veljensä Ken muuttivat asumaan entiseen kirkkoon (St Mary’s Episcopal Church) Oconee-kadulla Athensissa. Buck pyysi Stipea muuttamaan myös, koska heidän huoneessaan oli tilaa vielä yhdelle. Kirkossa asui ja vieraili paljon väkeä, mukaan lukien Kathleen O’Brien. Buck ja Stipe alkoivat jamitella yhdessä ja tällöin Buck huomasi…
Read More
Yhtyeen sisäisten välien kiristyminen näkyi jo seuraavalla, vuonna 1979 julkaistulla studioalbumilla Dynasty .
Loverboyn perusti vuonna 1979 laulaja Mike Reno ja kitaristi Paul Dean. Alkuperäisen kokoonpanon täydensi basisti Jim Clench, rumpali Matt Frenette ja kosketinsoittaja Doug Johnson. Yhtye teki ensimmäisen live-esiintymisensä marraskuun 19. päivänä Pacific Coliseum -hallissa, Vancouverissa avaten Kissille . Pian tämän jälkeen Clenchin korvasi Scott Smith. Yhtye yritti saada levytyssopimusta Yhdysvalloista…
Read More
Beastie Boys sai alkunsa, kun vuonna 1979 kaksi amerikanjuutalaista nuorta miestä perusti The Young Aborigines – punk -yhtyeen.
Seuraavana vuonna, 1979, valmistui yhtyeen uran vaiheita valottava, Jeff Steinin ohjaama dokumenttielokuva The Kids Are Alright .