Muse julkaisi vuonna 2018 uuden levyn “Simulation Theory”.
Kings (2018)
Vuoden 2018 keväällä aloitettiin myös uuden Bad Seeds -albumin nauhoitukset.
Lauantaina 10. helmikuuta 2018 Smashing Pumpkinsien verkkosivuille ilmestyi laskuri joka laski sekunteja torstai-iltaan 15. helmikuuta. Kun Laskuri saavutti nollahetken, ilmestyi sivuille video jossa Siamese Dream -albumin kansikuvatytöt aikuisiksi kasvaneina sytyttävät yhtyeen sydänlogon liekinheittimellä tuleen. Videon yhteydessä paljastettiin James Ihan paluu yhtyeen vakiojäseneksi sekä sen, että yhtye tekee kesällä 2018 peräti…
Read More
The Smashing Pumpkins julkaisi 16.11.2018 uuden, kahdeksasta kappaleesta koostuneen albumin, Shiny And Oh So Bright – Vol. 1/LP – No Past, No Future, No Sun . Rick Rubin in tuomalla levyllä yhtyeen jäsenistöksi muodostui Corgan, Iha, Chamberlin sekä Shroeder. Levyltä lohkaistiin kolme singleä: Solara , Silvery Sometimes (Ghosts) sekä Knights…
Read More
Yhtyeen kuudes studioalbumi Tranquility Base Hotel & Casino julkaistiin 11. toukokuuta 2018.
25. lokakuuta 2017 yhtye julkaisi uuden singlen, ” Always Ascending ” ja samalla tulevan samannimisen albumin kansikuvan, kappaleet ja julkaisupäivämäärän.
Vuoden 2017 heinäkuusta syyskuuhun bändi kiertää Amerikan mantereella esiintyen Kanadassa , Yhdysvalloissa (sisältäen kuuden konsertin kiinnityksen Las Vegasin Caesars Palacessa ), ja Brasiliassa . Lisäksi Guns N’ Roses on ilmoittanut yhteiskeikasta Argentiinassa . Myös bändien kiertueesta Etelä-Amerikassa on huhuttu.
5. toukokuuta 2017 julkaistiin toinen Nick Cave & the Bad Seeds -kokoelmalevy, jonka nimeksi tuli Lovely Creatures: the Best Of Nick Cave and the Bad Seeds .
joka toi yhtyeen konsertoimaan myös Helsingin Hartwall Areenalle toukokuussa 2017.