rock

1993
Kiss Alive III

Toukokuussa 1993 Kiss julkaisi Eddie Kramerin tuottaman livealbumin Alive III , joka oli taltioitu vuoden 1992 Revenge Tour -kiertueella.

Van Halen Vuonna 1993 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen live-albumi Live: Right

Vuonna 1993 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen live-albumi Live: Right Here, Right Now .

Counting Crows yhtye oli kasvanut kolmella jäsenellä

Vuonna 1993 yhtye oli kasvanut kolmella jäsenellä. Bassoa soitti Matt Malley, koskettimia Charley Gillingham ja rumpuja Steve Bowman.

Korn Vuonna 1993 yhtye löysi laulaja Jonathan Davisin nähtyään hänet

Vuonna 1993 yhtye löysi laulaja Jonathan Davisin nähtyään hänet bändissä Sexart . He yrittivät saada häntä liittymään Creepiin, mutta Davis ei aluksi halunnut liittyä yhtyeeseen. Lopulta hän päätti kuitenkin liittyä mukaan. Kun Davis oli palkattu, jäsenet päättivät muuttaa yhtyeen nimen. Pian nimeksi vakiintui Davisin ehdottoma Korn. Jonathan piirsi logon lapsen…
Read More

Rainbow (yhtye) perusti Rainbow’n uudelleen

Erottuaan Deep Purplesta jälleen, nyt lopullisesti, vuonna 1993, Blackmore perusti Rainbow’n uudelleen.

AFI Dork

Pian yhtyeen perustamisen jälkeen Vic Chalker erosi yhtyeestä ja paikkaajaksi löytyi Geoff Kresge. AFI julkaisi ensimmäisen tuotoksensa, ” Dork “-EP:n varhain vuonna 1993 Loose Change -yhtyeen kanssa, jossa kitaristina toimi AFI:n tuleva jäsen Jade Puget. EP:n julkaisun ja pienimuotoisen, paikallisen keikkailun jälkeen AFI hajosi ja jäsenet lähtivät opiskelemaan, Kresge muutti…
Read More

Supergrass Kun Coombes alkoi työskennellä paikallisessa ravintolassa, hän

Kun Coombes alkoi työskennellä paikallisessa ravintolassa, hän tutustui työtoveriinsa Mick Quinniin, joka oli ollut samassa koulussa ja soittanut erilaisissa kokoonpanoissa ilman merkittävää suosiota. Coombes kutsui Quinnin jammailemaan itsensä ja Goffeyn kanssa. Helmikuussa 1993 Quinn liittyi varsinaisesti bändin basistiksi. He kutsuivat yhtyettä tuolloin nimellä Theodore Supergrass , mutta lyhensivät nimen nykyiseen…
Read More

The Smashing Pumpkins Grunge -musiikin tullessa suosituksi myös Smashing Pumpkinsin suosio

Grunge -musiikin tullessa suosituksi myös Smashing Pumpkinsin suosio kasvoi. Smashing Pumpkins itse asiassa luettiin grunge-yhtyeeksi, mitä yhtye itse ei ymmärtänyt, vaikka heidän tummanpuhuvassa musiikissaan olikin yhtymäkohtia grungeen. Yhtyeellä oli paljon paineita sen lähtiessä äänittämään seuraavaa albumia. Corganin ja muiden yhtyeen jäsenten piti työskennellä paljon ja nopeasti. Yhtye sai albumin valmiiksi…
Read More

Kiss Konfidential

Yhtye julkaisi albumin tiimoilta myös kultaa myyneen konserttivideon Konfidential vuoden 1993 syksyllä.

Teenage Fanclub Seuraava levy, vuonna 1993 ilmestynyt Thirteen , esitteli Teenage

Seuraava levy, vuonna 1993 ilmestynyt Thirteen , esitteli Teenage Fanclubin rockimman puolen. Thirteenin tunnetuimpia kappaleita ovat singlejulkaisut ”Hang On” ja ”Norman 3”. Levyllä on kuultavissa vahvoja Neil Young -vaikutteita. Kitarasoundi on Bandwagonesqueta raskaampi, ja kappaleiden rakenteet ovat monimutkaisempia kuin yhtyeen aiemmilla julkaisuilla.