Toisen EP:n suosiosta huolimatta brittiläiset levy-yhtiöt eivät ottaneet Musea vastaan. New Yorkin CMJ-musiikkifestivaalin jälkeen amerikkalainen levy-yhtiö lennätti yhtyeen Los Angelesiin esittelyyn. Tämän matkan aikana, 24. joulukuuta 1998, Muse allekirjoitti sopimuksen Maverick Recordsin kanssa. Yhdysvalloista palaamisen jälkeen Taste Media järjesti Muselle sopimuksia useiden levyjulkaisijoiden kanssa Euroopassa ja Australiassa, jotta yhtye voisi…
Read More
Vuonna 1998 lapsuusystävät Janove Ottesen ja Geir Zahl julkaisivat gnom-nimisen yhtyeensä ainoan albumin Mys . Tuhannesta painetusta kopiosta vain noin 500 myytiin ensimmäisenä vuonna, eikä se saanut paljoakaan huomiota. Heidät kuitenkin tunnettiin hyvin Stavangerin alueella heidän soitettuaan paikallisessa bändissä nimeltä Blod, snått & juling (vapaasti suomentaen ”Verta, räkää ja turpaanvetoja”),…
Read More
Carl Wilson menehtyi keuhkosyövän seurauksena vuonna 1998. Samana vuonna Al Jardine jätti kiertämisen The Beach Boysin kanssa ja jatkoi kiertämistä oman Al Jardine’s Endless Summer Bandin kanssa. Brian Wilson viimeisteli Smile -projektinsa vuonna 2004 ja on esittänyt oman kiertuekokoonpanonsa kanssa muun muassa Smilen lauluja.
1998 Dir en greyn ensimmäiset singlejulkaisut “JEALOUS” ja “-I’ll-” saavuttivat Japanin Oriconin top 10 -listan. Tämä herätti entisen X Japanin jäsenen Yoshiki Hayashin huomion ja hän tuottikin Dir en greyn ensimmäisen albumin GAUZEn, joka julkaistiin vuonna 1999 . Yhtye lähti kiertueelle ja Ōsaka-jō-hallilla pidetty konsertti kuvattiin ja julkaistiin myöhemmin VHS…
Read More
Vuonna 1998 Orgy julkaisi debyyttialbuminsa Candyassin. Levyn jonka nimi sai inspiraationsa yhtyeen tapaamasta Drag queenista. Levy menestyi erinomaisesti ja myi lähes kaksi miljoonaa kappaletta. Albumilta julkaistiin kaksi singleä, New Order -laina Blue Monday ja Stitches. Jonathan Davis esiintyi Revival-kappaleella.
Yhtye julkaisi vuonna 1998 Safety EP:n , jota painettiin 500 kappaletta.
Vuoden 1998 marraskuussa PopMart-kiertueen päättymisen jälkeen U2 julkaisi kokoelma-albumin The Best of 1980–1990 , joka nousi listaykköseksi useissa eri maissa ja oli kaupallisesti valtava menestys. Albumilta julkaistiin myös single ” Sweetest Thing ”, joka oli uudelleen äänitetty versio vuoden 1987 B-puolesta . ”Sweetest Thing” oli listaykkösenä Kanadassa ja Irlannissa.
Yhtyeen perustivat vuonna 1998 Johanna Fateman ja Kathleen Hanna, joka oli aiemmin ollut Bikini Kill -yhtyeen laulaja. Mukana oli myös JD Samson, josta tuli yhtyeen varsinainen jäsen, kun Sadie Benning jätti yhtyeen ennen Feminist Sweepstakes -albumin nauhoittamista vuonna 2001 . JD oli työskennellyt aiemmin yhtyeen roudarina ja Benningin diakuvien koneenkäyttäjänä…
Read More
Ennen yhtyeen kolmannen albumin julkaisua, Korn oli tuottanut viikoittaista online-TV-show’ta, KornTV:tä, joka dokumentoi levyn tekemistä ja esitteli kutsuvieraita kuten pornotähti Ron Jeremyn , Limp Bizkitin ja 311 -yhtyeen. Hanke antoi faneille mahdollisuuden soittaa ja kysyä bändiltä kysymyksiä. Korn julkaisi kolmannen albuminsa Follow the Leaderin 18. elokuuta 1998. Pitkäsoitti sisälsi useita…
Read More
Kymmenen vuotta myöhemmin yhtye julkaisi kokoelmalevyn Ride of the Chariots (An-Thor-Logy) . Tätä kokoelmaa seurasivat yhtyeen uudet tuotokset, kuten vuonna 1998 ilmestynyt Thunderstruck (Tales from the Equinox) .