rock

2000
Orgy Vuonna 2000 yhtye julkaisi Sci-fin inspiroiman Vapor Transmissionin

Vuonna 2000 yhtye julkaisi Sci-fin inspiroiman Vapor Transmissionin, joka ei menestynyt aivan yhtä hyvin kuin edeltäjänsä mutta ylitti yhdysvaltain kultalevyrajan, eli 500 000 myytyä kappaletta.

Van Halen 2000-luvun alun Van Halen eli hiljaiseloa, kun Eddie Van Halenilta

2000-luvun alun Van Halen eli hiljaiseloa, kun Eddie Van Halenilta diagnosoitiin syöpä kielestä vuonna 2001. Vuoden 2002 aikana tuli melkoinen uutispommi VH:n faneille, kun Hagar ja Roth ilmoittivat lähtevänsä yhteiselle kiertueelle. Kiertue ei kuitenkaan lopulta oikein onnistunut, sillä Hagar sekä Roth ajautuivat riitoihin keskenään. Vuonna 2004 Hagar oli palannut yhtyeeseen…
Read More

3 Doors Down Yhtye sai julkisuutta vuonna 2000 menestyssinglellä “Kryptonite”

Yhtye sai julkisuutta vuonna 2000 menestyssinglellä “Kryptonite”, joka sijoittui kolmen parhaan singlen joukkoon Billboard Hot 100 -singlelistalla. Nopeasti suursuosion saavuttanut yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Universal Recordsin kanssa, ja yhtyeen debyyttialbumi The Better Life julkaistiin 8. helmikuuta 2000 , ja se on myynyt Yhdysvalloissa kuusinkertaista platinaa. 12. marraskuuta 2002 julkaistu kakkosalbumi Away…
Read More

U2 All That You Can’t Leave Behind julkaistiin vuoden 2000 lokakuussa

All That You Can’t Leave Behind julkaistiin vuoden 2000 lokakuussa, ja se sai kansainvälisesti lämpimän vastaanoton sekä fanien että kriitikoiden keskuudessa. Musiikillisesti albumi oli paluu yhtyeen 1980-luvun tyyliin höystettynä 1990-luvun musiikillisilla kokeiluilla, ja Rolling Stone ylisti albumin olevan yhtyeen uran kolmas mestariteos The Joshua Treen ja Achtung Babyn rinnalla. Albumi…
Read More

Teenage Fanclub Vuonna 2000 yhtye julkaisi levynsä Howdy! . Howdy! on yhtyeen

Vuonna 2000 yhtye julkaisi levynsä Howdy! . Howdy! on yhtyeen historian progressiivisin levytys. Kappaleiden sovitukset olivat kunnianhimoisia. Yhtyeen suosio kuitenkin kärsi, koska Sony kieltäytyi julkaisemasta levyä lainkaan Amerikassa. Yhtye kärsi myös toisen takaiskun, kun rumpali Paul Quinn lähti yhtyeestä kesken levytysten.

Nine Inch Nails Fragility -kiertue

Yhtye piti suuren tauon vuoden 2000 pidetyn Fragility -kiertueen jälkeen

Queens of the Stone Age Albumi Rated R julkaistiin vuonna 2000. Albumilla soittivat rumpalit

Albumi Rated R julkaistiin vuonna 2000. Albumilla soittivat rumpalit Nick Lucero ja Gene Trautmann sekä kitaristit Dave Catching ja Brendon Nichol . Albumilla vieraili myös Judas Priestin laulaja Rob Halford kappaleessa ”Feel Good Hit Of The Summer”. Albumi sai hyviä arvostelua sekä hieman kaupallista menestystäkin. Queens of the Stone Age…
Read More

Kiss Psycho Circus – The Nightmare Child

jota seurasi vuonna 2000 tietokonepeli Kiss: Psycho Circus – The Nightmare Child .

Kent (yhtye) Pohjoismaiden-kiertue

Vuonna 2000 Kent lähti ensimmäiselle Pohjoismaiden-kiertueelleen yhdessä The Arkin kanssa ja sittemmin muualle Eurooppaan promotoimaan Hagnesta Hillin englanninkielistä versiota. Kiertueen viimeinen keikka oli Roskildessa samana vuonna, kun festivaaleilla sattui onnettomuus, jossa yhdeksän ihmistä kuoli.

The Offspring julkaisi kuudennen studioalbuminsa Conspiracy of Onen

The Offspring julkaisi kuudennen studioalbuminsa Conspiracy of Onen vuonna 2000. Bändi pyrki julkaisemaan koko albumin verkkosivuillaan osoittaakseen tukensa musiikin lataamista internetistä kohtaan. Kuitenkin oikeustoimien uhka Columbian ja sen emoyhtiön Sonyn kautta pakotti bändin luopumaan suunnitelmista, ja vain ensimmäinen single ” Original Prankster ” julkaistiin virallisella nettisivulla (loppu albumi vuoti fanisivustoille).…
Read More