rock

2004
Bring Me the Horizon sai alkunsa

Yhtye sai alkunsa vuonna 2004 kun perustajajäsenet päätyivät yhteen paikallisista hajonneista yhtyeistä ja ryhtyivät kirjoittamaan musiikkia. He soittivat aluksi deathcorea ja metalcorea , mutta Sempiternal -albumin jälkeen yhtyeen tyyli muuttui enemmän rock-vaikutteiseksi. Yhtyeen suurimpina vaikuttajina ovat toimineet Norma Jean , The Red Chord ja monet muut yhdysvaltalaiset metalcore-yhtyeet. Bring Me…
Read More

Creed Yhtye hajosi

Yhtye hajosi vuonna 2004 , jolloin laulaja Scott Stapp aloitti soolouransa ja yhtyeen muut jäsenet perustivat yhtyeen Alter Bridgen . Yhtyeen hajoamisen kunniaksi yhtye julkaisi kokoelman Greatest Hits , joka sisälsi kaikki yhtyeen Yhdysvalloissa julkaistut singlet. Albumista julkaistiin myös erikoisversio, joka sisälsi albumin lisäksi DVD:n, joka sisälsi jokaisen yhtyeen musiikkivideon.

Franz Ferdinand (yhtye) Piss Off

Franz Ferdinand ja yhdysvaltalainen rock/pop-yhtye Sparks olivat alun perin työskennelleet yhdessä jo vuonna 2004, jolloin he äänittivät muun muassa demokappaleen “Piss Off”.

Killswitch Engage lämmitteli Slayeria

Myöhemmin samana vuonna yhtye lämmitteli Slayeria ja keikkaili 36 Crazyfistsin, From Autumn to Ashesin ja Eighteen Visionsin kanssa.

Rise Against Dreamworks Records kuitenkin liittyi Universal Music Groupiin ja

Dreamworks Records kuitenkin liittyi Universal Music Groupiin ja lopulta Rise Against kuului Geffen Recordsiin , joka oli Universal Music Groupin alaryhmä. Samalla he julkaisivat Siren Song Of The Counter Culturen elokuussa 2004. Fat Wreck Chords julkaisi uusintajulkaisun The Unravelingista 23. elokuuta vuonna 2005. Heidän neljäs albuminsa The Sufferer & The…
Read More

Queens of the Stone Age Songs for the Deaf -albumista tuli suuri menestys ja kappaleista “No

Songs for the Deaf -albumista tuli suuri menestys ja kappaleista “No One Knows” ja “Go With The Flow” tuli suuria hittejä. Vuoden 2004 alkupuolella Nick Oliveri potkittiin ulos yhtyeestä.

2003
Kiss DVD-julkaisu ylitti tuplaplatinarajan

DVD-julkaisu oli myyntimenestys, ja se ylitti Yhdysvalloissa tuplaplatinarajan jo vuoden 2003 joulukuussa.

Coldplay Vuoden artistiksi ja vuoden parhaaksi yhtyeeksi

Yhtye nimettiin vuoden artistiksi ja vuoden parhaaksi yhtyeeksi Rolling Stone -lehden lukijoiden äänestyksessä joulukuussa 2003.

Franz Ferdinand (yhtye) julkaisi debyyttisinglen

syyskuussa 2003 Domino julkaisi Franz Ferdinandin debyyttisinglen ” Darts of Pleasure “.

Kiss The Best of Kiss: The Millennium Collection

Elokuussa 2003 Universal Music Group julkaisi Kissin tunnetuimpia 1970-luvun kappaleita sisältäneen kokoelma-albumin The Best of Kiss: The Millennium Collection .