Vielä saman vuoden kesä-heinäkuussa the Bad Seeds aktivoitui nauhoittamaan uutta levyä the State of the Ark -studioihin Lontooseen tuottajanaan jälleen Launay.
Tammikuussa 2007 yhtyeen manageri Martin Roos ilmoitti, että bändin toinen kitaristi Harri Mänty lähtee yhtyeestä. Syyksi ilmoitettiin, ettei Männyllä enää ollut motivaatiota jatkaa Kentissä.
Kiertue jatkui Euroopassa heinäkuussa 2007 ja palasi Yhdysvaltoihin elokuussa, missä he soittivat loppuunmyydyn keikan Madison Square Gardenilla , New Yorkissa . Muse jatkoi esiintymistä Itä-Euroopassa , Venäjällä ja Skandinaviassa ennen siirtymistä Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Muse soitti Black Holes & Revelations -kiertueen viimeisen keikan KROQ Almost Acoustic Christmas -tapahtuman pääesiintyjänä. Vuonna…
Read More
Marraskuussa Chris Goss ilmoitti haastattelussa hänen ja Hommen alkavan työstää seuraavaa albumia. Albumi julkaistiin 12. kesäkuuta 2007 ja se kantaa nimeä Era Vulgaris .
Era Vulgaris julkaistiin 12. kesäkuuta 2007. Levyllä soittaneen Alain Johannesin korvasi kiertueella basisti Michael Shuman ja Natasha Shneiderin puolestaan kosketinsoittaja Dean Fertita. Albumilta on julkaistu kaksi singleä: Sick, Sick, Sick ja 3’s & 7’s. Albumilla vierailevat muun muassa Nine Inch Nailsin keulahamo Trent Reznor sekä The Strokesin Julian Casablancas .…
Read More
8. tammikuuta 2007 Van Halen listattiin arvostettuun Rock and Roll Hall of Fameen . Helmikuun alussa yhtye ilmoitti virallisesti palaavansa yhteen kokoonpanossa, jossa soittaisivat Eddie, Alex, Dave sekä käytännössä uutena jäsenenä kitaristista basistiksi vaihtunut Wolf. Yhtyeen oli tarkoitus pitää 40 show’ta käsittävä kesäkiertue Pohjois-Amerikassa, mutta noin kuukauden päästä tästä Eddie…
Read More
Vuoden 2007 alusta yhtye päätti jäädä pitkälle tauolle.
Yhtye aloitti uuden albumin työstämisen vuoden 2007 alussa.
Albumin myötä yhtye teki Euroopassa kiertueen vuonna 2007.
Coldplay piti taukoa albumin tekemiseltä alkuvuodesta 2007, ja lähti kiertueelle Latinalaiseen Amerikkaan : Chileen , Argentiinaan , Brasiliaan ja Meksikoon .