Vuonna 2004 Fall Out Boy yhtyeen basisti Pete Wentz törmäsi yhtyeeseen ja nähtyään heidän esiintyvän, suostutteli levy-yhtiö Fueled by Ramenin ottamaan nämä riveihinsä, ja näin myös kävi. Heti levytyssopimuksen saatuaan pojat aloittivat työskentelyn ensimmäisen studioalbuminsa parissa. Erimielisyydet AJ LaTracen sekä Mike DelPrincipen välillä päätyivät siten, että molemmat jättivät yhtyeen ennen…
Read More
Yhtyeen toinen albumi nauhoitettiin Kaliforniassa syksyllä 2004 . Hoppus ja bändi tulivat hyvin toimeen keskenään, ja albumi yllätti heidät. Bändi tunsi suurta vapautta, kun saivat laajentaa musiikkinsa tyyliä.
Fall Out Boy kirjoitti sopimuksen Island Recordsin kanssa. Äänittäessä seuraavaa levyä he julkaisivat akustisen EP:n My Heart Will Always Be The B-Side To My Tongue Fueled by Ramenilla toukokuun 18. 2004 . Se ylsi sijalle 153 Billboard Top 200-listalla, mikä oli heidän ensimmäinen listasijoituksensa. Kahden levyn paketti sisälsi myös DVD:n.
Gob teki cover-version The Rolling Stonesin ” Paint It Blackista ”, joka on elokuvan Stir of Echoes soundtrackilla, ja sen voi kuulla myös vuonna 2004 tehdyssä TV-sarjassa Salem’s Lot .
Vuonna 2004 Wood erosi yhtyeestä soittaakseen kitaraa kanadalaiselle laulajalle, Avril Lavignelle . Gob on tämän jälkeen värvännyt basistin, joka tunnetaan fanien keskuudessa Peter Panina tai yleisemmin Tysonina. Samana vuonna yhtyeen jäsenet (Theo, Tom ja Gabe) esiintyivät elokuvassa Going the Distance , jonka soundtrackille yhtye levytti kappaleen Break . Samaisena vuonna…
Read More
Dreamworks Records kuitenkin liittyi Universal Music Groupiin ja lopulta Rise Against kuului Geffen Recordsiin , joka oli Universal Music Groupin alaryhmä. Samalla he julkaisivat Siren Song Of The Counter Culturen elokuussa 2004. Fat Wreck Chords julkaisi uusintajulkaisun The Unravelingista 23. elokuuta vuonna 2005. Heidän neljäs albuminsa The Sufferer & The…
Read More
Minialbumin julkaisun jälkeen Andy Hurley , joka oli ennen soittanut Racetraitorissa, liittyi yhtyeeseen rumpaliksi. Patrick Stump otti toisen kitaran ja Raccine ja Mike lähtivät. Samana vuonna he siirtyivät Fueled by Ramenille ja julkaisivat ensimmäisen kokopitkän albuminsa, Take This To Your Grave , 6. toukokuuta 2003 . Yhtye sai Island Recordsilta…
Read More
Vuosien varrella lukemattomat yhtyeet ovat versioineet The Boysin tuotantoa ja vielä useammat artistit ovat maininneet The Boysin merkittäväksi vaikutteekseen. Suomalainen Pojat-yhtye levytti The Boys -yhtyeen ”Brickfield Nights” -kappaleesta suomalaisen käännösversion nimellä ”Utajärven yöt”. Suomalainen Michael Monroe on levyttänyt cover-version The Boys -yhtyeen kappaleesta ”Jimmy Brown” sooloalbumilleen Watcha Want (2003).
The Offspring kuitenkin julkaisi albuminsa vuonna 2003. Yhtye värväsi Josh Freesen nauhoittamaan rummut Splinteriä varten, ja myöhemmin bändi ilmoitti, että Atom Willard olisi Ron Weltyn virallinen korvaaja. Albumin alkuperäinen nimi olisi pitänyt olla Chinese Democrazy (You Snooze, You Lose) Guns N’ Rosesin pitkään viipyneen albumin mukaan, mutta suunnitelma kariutui, kun…
Read More
Toukokuussa 2002 bändi julkaisi uudestaan “Wrap Me Up In Plastic” -albumin.