new wave

1997
U2 PopMart oli Zoo TV Tour -kiertuettakin massiivisempi, mutta se sai

PopMart oli Zoo TV Tour -kiertuettakin massiivisempi, mutta se sai ensimmäisisten konserttien perusteella osakseen huonoja arvosteluja uusien kappaleiden heikkojen live-esitysten takia. Kiertueen lavastus oli massiivinen: yhtyeen esiintymislavan keskellä oli noin kolmekymmentä metriä korkea kultainen puolikaari, viisikymmentämetrinen televisio, kymmenen metriä korkea peilipallo ja noin neljäkymmentä metriä korkea cocktail-tikku . Lisäksi eri…
Read More

1995
Depeche Mode Alan Wilder jätti yhtyeen

Kyllästyttyään yhtyeen sisällä velloviin riitoihin Alan Wilder jätti yhtyeen kesäkuussa 1995. Päätökseen vaikuttivat Gahanin huumeongelma, Goren henkiset vaikeudet sekä Wilderin ja Fletcherin kiristyneet välit.

U2 Vuonna 1995 tauon jälkeen U2 palasi levyttämään kappaleen ” Hold Me

Vuonna 1995 tauon jälkeen U2 palasi levyttämään kappaleen ” Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, Kill Me ” elokuvan Batman Forever soundtrack -albumille. Kappale julkaistiin myös singlenä, joka nousi Britanniassa listakakkoseksi ja Yhdysvalloissa sijalle 16. Listaykköseksi ”Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, Kill Me” nousi muun muassa Suomessa ja yhtyeen…
Read More

1993
Duran Duran Albumi Duran Duran (1993) sisälsi funk – ja soul -vaikutteita. Se myi

Albumi Duran Duran (1993) sisälsi funk – ja soul -vaikutteita. Se myi hyvin ja sai kiittävät arvostelut sekä tuotti kaksi top-10-hittiä Britannian ja Yhdysvaltain listoille. John Taylor jätti yhtyeen vuonna 1996. Yhtyeen 1990-luvun loppupuolen albumit eivät tuottaneet enää listahittejä.

Depeche Mode Songs of Faith and Devotion

Depeche Mode vaihtoi tyyliään rockmusiikin suuntaan vuonna 1993 julkaistulla levyllä Songs of Faith and Devotion , jolla Wilder pääsi lopulta soittamaan oikeita rumpuja. Yhtye lähti 14 kuukautta kestäneelle maailmankiertueelle. Kiertueella yhtyeen sisäiset riidat kuitenkin purkautuivat: Fletcher kieltäytyi osallistumasta kiertueen jälkimmäiselle puoliskolle. Tuona aikana yhtyeen pitkäaikainen assistentti Daryl Bamonte soitti koskettimia…
Read More

1992
U2 Vuonna 1992 U2 aloitti uuden kiertueen Yhdysvalloista, jossa U2 ei

Vuonna 1992 U2 aloitti uuden kiertueen Yhdysvalloista, jossa U2 ei ollut konsertoinut yli neljään vuoteen. Valtava mediatapahtuma nimeltä Zoo TV keräsi stadionit täyteen. Zoo TV oli ennennäkemätön konserttikiertue, johon sisältyi musiikin lisäksi satoja televisioita, lentäviä Trabant-autoja, satelliitti-tv-linkkejä, lähetystorneja, myös lavahahmot The Fly, Mirrorball Man ja Mr. MacPhisto. Kaikkia lavahahmoja esitti…
Read More

1990
The Specials 1990-luvun alussa The Beat ja The Specials -yhtyeiden jäsenet

1990-luvun alussa The Beat ja The Specials -yhtyeiden jäsenet muodostivat yhteisen yhtyeen Special Beatin. Se on tehnyt kiertueita ja julkaissut liveäänitteitä. Vuonna 1996 ska nousi suosioon Pohjois-Amerikan radiossa ja Music TV:ssä ja useat The Specials muusikoista kokoontuivat yhteen ja julkaisivat albumin Today’s Specials . Se on studioalbumi, jolla on pääosin…
Read More

U2 Noin kahdeksan kuukauden tauon jälkeen U2 tapasi toisensa

Noin kahdeksan kuukauden tauon jälkeen U2 tapasi toisensa Itä-Berliinissä syksyllä 1990 uuden studioalbumin merkeissä. Yhtyeellä oli aluksi suuria erimielisyyksiä siitä, pitäisikö yhtyeen vaihtaa tyylilajia ja suuntaa, vai pitäisikö heidän pysyä vanhassa tyylissä, joka myi hyvin. U2 sai kuitenkin uuden innoituksen kappaleesta One , joka kertoo Bonon ja hänen isänsä suhteesta…
Read More

Depeche Mode Violator

Vuonna 1990 julkaistiin Violator -albumi, jolla yhtye yhdisteli elektronista musiikkia ja tavanomaisia instrumentteja. Albumilta julkaistuista singleistä ” Personal Jesus ” ja ” Enjoy The Silence ” tuli Depeche Moden kaikkien aikojen tunnetuimpia kappaleita. Albumin siivittämänä yhtye lähti maailmankiertueelle ja vuoteen 1991 mennessä Depeche Modesta oli tullut yksi suurista maailmanluokan yhtyeistä.

1989
U2 Rattle and Hum -albumi ja -elokuva otettiin kriitikoiden keskuudessa

Rattle and Hum -albumi ja -elokuva otettiin kriitikoiden keskuudessa vastaan kaksijakoisissa tunnelmissa, mutta niiden kaupallinen menestys oli silti vahvaa: albumi myi kansainvälisesti yli 14 miljoonaa kappaletta ja nousi listojen ykköseksi, ja sen ensimmäinen single ” Desire ” oli U2:n ensimmäinen brittilistan kärkipaikalle yltänyt kappale. Rattle and Humin Yhdysvalloissa osakseen saama…
Read More