Vuonna 1985 Duran Duran esitti Bond -elokuvan 007 ja kuoleman katse tunnussävelmän ja jäi sen jälkeen tauolle. Tauon aikana Andy Taylor ja John Taylor perustivat superyhtyeen The Power Station , joka julkaisi albumin. Niin ikään Nick Rhodes, Simon LeBon ja Roger Taylor perustivat yhtyeen nimeltä Arcadia , joka myös julkaisi…
Read More
Vuonna 1985 yhtye osallistui Live Aidiin , joka keräsi tukea Etiopiaa vaivanneen nälänhädän uhreille. Konserttia seurasi arviolta miljardi ihmistä ympäri maailmaa. Vaikka U2 ei ollut konsertin pääesiintyjiä, varasti se yleisön huomion 13-minuuttisen ”Bad” kappaleen aikana. Bono nosti yleisön joukosta tytön lavalle ja tanssi hänen kanssaan. U2:n poistuttua lavalta muut yhtyeen…
Read More
Vuonna 1985 Rolling Stone -musiikkilehti julisti U2:n olevan 1980-luvun merkittävin yhtye.
The Smiths esiintyi Suomessa Provinssirockissa sunnuntaina 3. kesäkuuta 1984. Yhtye soitti festivaalien päälavalla muun muassa kappaleet ”This Charming Man”, ”Still Ill”, ”Hand in Glove”, ”Heaven Knows I’m Miserable Now” ja ”William, It Was Really Nothing”. Morrisseylla oli tuon ajan The Smiths -esiintymisten tapaan Provinssirockinkin lavalla kukkapuska mukanaan.
Vuonna 1984 ilmestyi albumi Some Great Reward . Levyllä on kuultavissa Depeche Moden industrial -musiikista ottamat musiikilliset vaikutteet. Albumilta julkaistiin singlenä kaksi klassikoksi kohonnutta kappaletta, ”People Are People ” sekä ”Master and Servant ” , jonka sanoitukset herättivät Britanniassa ja muuallakin maailmassa suurta kohua. Goren tekstit alkoivat saada synkkiä sävyjä.
1980-luvun alussa yhtyeen suosio rajoittui lähinnä Eurooppaan. Vuonna 1984 Depeche Mode lähti kiertämään Yhdysvaltoja ja samalla julkaisi kaksi vain Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattua levyä: People Are People ja Catching Up With Depeche Mode . Yhdysvalloissa goottiliike oli saamassa suosiota ja yhtyeen musiikki yhdistettiinkin usein goottirockiin . Yhtye yritti päästä eroon imagostaan,…
Read More
Jones perusti seuraavana vuonna Big Audio Dynamite -yhtyeen.
Vuonna 1984 uusi kokoonpano kiersi Amerikkaa ja Eurooppaa, mutta yhtyeen kemia ja energia ei ollut enää entisensä.
Työskentelyn neljännen studioalbuminsa parissa U2 aloitti tuottajien Brian Eno ja Daniel Lanois kanssa. Vuonna 1984 ilmestynyt The Unforgettable Fire on yksi kokeellisimmista U2:n levyistä. Verrattuna kolmeen edellisempään levyyn musiikki ei ole enää kiihkeän vihaista. Levyn ensimmäinen single Pride (In the Name of Love) on taas kannanotto ihmisoikeuksien puolesta. Siitä tuli…
Read More
Syyskuussa Strummer ja Simonon erottivat yhtyeen perustajajäsenen Mick Jonesin, koska tämän koettiin etääntyneen yhtyeen alkuperäisestä ideasta.