hard rock

1978
Thor (yhtye) Jon Mikl Thor perusti yhtyeen vuonna 1978. Samana vuonna yhtye

Jon Mikl Thor perusti yhtyeen vuonna 1978. Samana vuonna yhtye julkaisi esikoisalbuminsa Keep the Dogs Away . Yhtye lopetti toimintansa, ja Jon Mikl palasi kehonrakennuksen pariin. Kuitenkin vuonna 1983 bändi koottiin kasaan uudestaan ja julkaisi Unchained -nimisen EP :n. Kahden vuoden päästä he julkaisivat kokopitkän albumin Only The Strong .…
Read More

Kiss esiintyi omassa elokuvassaan Kiss ja huvipuiston haamu

Samana vuonna Kiss esiintyi omassa elokuvassaan Kiss ja huvipuiston haamu . Vauhdikkaana toimintaelokuvana markkinoitu tuotos sai murskatuomion kriitikoilta ja teki mahalaskun teatterilevityksessä. Se oli kuitenkin vuonna 1978 katsotuimpia televisioelokuvia Yhdysvalloissa.

Kiss kokoelma Double Platinum ja The Originals II

Vuonna 1978 julkaistiin myös kokoelma Double Platinum ja The Originalsin jatko-osa The Originals II , joka sisälsi albumit Destroyer , Rock and Roll Over ja Love Gun .

Kiss riitoja yhtyeen jäsenten välillä

Vuonna 1978 yhtyeen jäsenten välillä alkoi syntyä riitoja. Asiaan vaikutti olennaisesti se, että Peter Criss ja Ace Frehley olivat ajautuneet päihdeongelmiin.

Van Halen Vuoden 1978 tammikuussa yhtyeen ensimmäinen single, The Kinks -cover

Vuoden 1978 tammikuussa yhtyeen ensimmäinen single, The Kinks -cover You Really Got Me julkaistiin. Saman vuoden helmikuussa julkaistiin debyyttialbumi Van Halen , joka myi jo julkaisuvuotenaan platinaa. Van Halen on yhtyeen myydyin albumi, jota on pelkästään USA:ssa myyty yli 10 miljoonaa kappaletta. Yhtye lähti ensimmäiselle kiertueelleen, Van Halen World Tourille…
Read More

Rainbow (yhtye) hän erosi yhtyeestä

Hän käski Ronnie James Dion hylätä fantasia- ja mystiikka-aiheet ja pyysi tätä kirjoittamaan enemmän parisuhteisiin ja rakkauteen liittyviä sanoituksia. Dio ei ollut Blackmoren kanssa asiasta lainkaan samaa mieltä ja pitkän riitelyn jälkeen loppuvuodesta 1978 hän erosi yhtyeestä ja liittyi myöhemmin Black Sabbathiin . Myös Daisley ja Stone erotettiin samoihin aikoihin.

Van Halen Yhtye laitettiin kiertueen päättymisen jälkeen studioon äänittämään

Yhtye laitettiin kiertueen päättymisen jälkeen studioon äänittämään uutta albumia. Äänitykset tapahtuivat joulukuun 1978 aikana ja uusi albumi tuli edellisen tapaan melko nopeasti valmiiksi. Uudelle albumille pääsivät vanhat kappaleet kuten ” Somebody Get Me a Doctor ” ja “D.O.A.”. Syntynsä sai myös kappale ” Dance the Night Away “, josta tuli…
Read More

Blackfoot Vuonna 1978 hajoamisen partaalla ollut Blackfoot sai managerikseen

Vuonna 1978 hajoamisen partaalla ollut Blackfoot sai managerikseen yhtyeestä kiinnostuneen tuottaja/manageri Al Nallin . Nallin kautta yhtye sai levytyssopimuksen Atco Recordsilta ja hänen johdolla alettiin levyttää uutta materiaalia. Vuonna 1979 julkaistu Strikes osoittautui yhtyeen läpimurroksi. Yhtyeen southern rockiin oli otettu vaikutteita kaupallisesta hard rockista ja kappaleesta “Train Train” tuli yhtyeen…
Read More

Rainbow (yhtye) Long Live Rock ’n’ Roll viimeisteltiin

Uusi albumi Long Live Rock ’n’ Roll viimeisteltiin ja se julkaistiin vuoden 1978 alkupuolella. Sen suosituimpia kappaleita ovat muun muassa nimikappale, jossa on tarttuva kertosäe, sekä etenkin pitkä ”Gates Of Babylon”. Albumi sisälsi myös aiempaa hivenen kaupallisempaa materiaalia kuten Bad Company -vaikutteisen ”L. A. Connection” -kappaleen sekä kevyemmän ”Lady of…
Read More

Rainbow (yhtye) matalan profiilin kiertueen Pohjois-Amerikassa

Yhtye teki matalan profiilin kiertueen Pohjois-Amerikassa kesällä 1978, ja huolimatta uuden albumin kohtalaisen hyvistä myyntilukemista Blackmore ei ollut tyytyväinen yhtyeen menestykseen vaan halusi suunnata enemmän Pohjois-Amerikassa suositun AOR-musiikin suuntaan.