Neljäs albumi Fair Warning julkaistiin 1981. Samana vuonna Edward oli mennyt naimisiin tv-kasvo Valerie Bertinellin kanssa, mikä ainakin Eddien mukaan hieman kitkeröitti hänen ja Rothin välejä. Albumista tuli Rothin aikana julkaistuista kuudesta levystä kaupalliselta menestykseltään heikoin. Silti Fair Warning myi tuplaplatinaa. Albumin kappaleista “Unchained” on useasti äänestetty yhtyeen suosituimmaksi kappaleeksi…
Read More
Joan Jett ja Lita Ford ovat menestyneet muusikkoina. Cherie Currie esiintyi 1980-luvulla muun muassa elokuvassa Tyttölaakso (englanninkielinen nimi ’Foxes’) Jodie Fosterin kanssa ja on levyttänyt musiikkia sisarensa Marie Currien kanssa.
Jörg Fischer ja Stefan Kaufmann tulivat Wahlin ja Friedrichin tilalle , ja yhtye julkaisi vuonna 1980 toisen albuminsa, I’m a Rebel , joka toi lisää julkisuutta. Acceptin jäsenten mukaan heitä painostettiin tekemään hittikappaleita. Levy-yhtiö tarjosi yhtyeelle albumin nimikappaleen ”I’m a Rebel”, jonka oli säveltänyt ja sanoittanut peitenimeä George Alexander käyttänyt…
Read More
1980-luvun loppupuolella Crane ja entinen Atomic Rooster -solisti John Du Cann kaavailivat jälleen yhtyeen paluuta, mutta suunnitelmat kariutuivat Cranen tehtyä itsemurhan helmikuussa 1989.
1980-luvun puolivälissä Cooper raitistui lopullisesti. Glam metal oli nyt muodissa ja Cooper julkaisi vuonna 1986 albumin Constrictor . Se enteili Cooperin paluuta, mutta varsinainen menestys koettiin vuonna 1989 kun Cooper julkaisi Trashin , suosituimman albuminsa neljääntoista vuoteen. Trashilta julkaistiin myös menestyssingle ” Poison ”. Vuodesta 1994 vuoteen 2000 hän piti…
Read More
Vuonna 1980 julkaistiin yhtyeen kolmas albumi Women and Children First , jolta kappale “And the Cradle Will Rock…” nousi suureksi hitiksi. Edward soitti levyllä ensimmäisen kerran koskettimia, joista myöhemmin 1980-luvun edetessä tuli olennainen soitin yhtyeen varustukseen. Avauskappaleessa “And the Cradle Will Rock…” pohjasoundina kuullaan Eddie soittamassa sähköpianoa Marshallin vahvistimensa läpi.…
Read More
Vuoden 1980 Unmasked -albumi jatkoi siitä, mihin Dynastylla vuotta aiemmin oli jääty. Albumi oli yhtyeelle muutosten aikaa: musiikillinen linja oli pehmennyt yhä enemmän poprockin suuntaan, ja Peter Crissin kasvaneiden päihdeongelmien vuoksi rumpalina soitti jälleen sessiomuusikko Anton Fig. Unmasked poiki Kissille Yhdysvalloissa taas kerran kultalevyn, ja albumin single ” Shandi ”…
Read More
Vuonna 1980 Kiss oli virallisesti vailla rumpalia, kun Anton Fig kieltäytyi Gene Simmonsin ja Paul Stanleyn tarjouksesta oman yhtyeensä kiireiden vuoksi. Stanley ja Simmons järjestivät julkisen haun ja kymmeniä koesoittotilaisuuksia, joista Crissin tilalle lopulta seulottiin rumpaliksi aiemmin tuntematon muusikko Eric Carr (oikealta nimeltään Paul Caravello). Carrille luotu lavahahmo oli The…
Read More
The Who jatkoi toimintaansa uutena rumpalinaan Kenney Jones , joka oli aiemmin vaikuttanut yhtyeissä Small Faces ja The Faces . Joulukuussa 1979 Yhdysvaltain Cincinnatissa järjestetyn konsertin yhteydessä tapahtui yksi rock-historian pahimmista onnettomuuksista, kun 11 nuorta tallautui kuoliaaksi.
Seuraavana vuonna, 1979, valmistui yhtyeen uran vaiheita valottava, Jeff Steinin ohjaama dokumenttielokuva The Kids Are Alright .