hard rock

1983
ZZ Top Eliminator

ZZ Topin seuraava albumi Eliminator (1983) sai paljon näkyvyyttä uudella MTV -musiikkivideokanavalla ja nosti yhtyeen maailmansuosioon. Eliminator myi yli 10 miljoonaa kappaletta ja pysyi top-20:ssä lähes vuoden ajan. Eliminator on ZZ Topin tunnetuin ja myydyin albumi. Se toi yhtyeelle paljon uusia kuulijoita, mutta samalla se vieraannutti osan vanhoista faneista, jotka…
Read More

1982
Rainbow (yhtye) Straight Between the Eyes

Vuoden 1982 albumi Straight Between the Eyes oli edellistä albumia enemmän heavy-voittoisempi ja siltä irtosi myös Amerikan listoille noussut ”Stone Cold” -kappale.

Van Halen Yhtyeen musiikki muuttui David Lee Rothin ja Ted Templemanin

Yhtyeen musiikki muuttui David Lee Rothin ja Ted Templemanin vaikutuksesta huomattavasti kevyempään suuntaan, sillä he halusivat tehdä todellisen “hittilevyn” aiempiin albumeihin nähden heikosti menestyneen Fair Warningin jälkeen. Tämän tavoitteen tulos oli vuonna 1982 julkaistu Diver Down . Eddie Van Halen olisi halunnut tehdä albumista eräänlaisen jatko-osan edeltäjälleen Fair Warningille, mutta…
Read More

Kiss Ace Frehley halusi erota

Vuonna 1982 yhtyeen jäsenten väliset henkilökemiat ajautuivat jälleen solmuun. Yhtyeen edellisiin ratkaisuihin turhautunut Ace Frehley halusi erota Kissistä, ja samana vuonna julkaistulla kokoelmalevyllä Killers hän ei enää osallistunut yhtyeen toimintaan. Albumin neljän uuden kappaleen soolokitaraosuuksista vastasi Kissin jo Alive II -albumin uusissa kappaleissa käyttämä Bob Kulick .

Kiss Creatures of the Night

vuonna 1982 Kiss julkaisi uransa raskaimpiin albumeihin lukeutuvan Creatures of the Nightin . Albumin tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi singlenä julkaistu ” I Love It Loud ”.

D-A-D Yhtye on perustettu Kööpenhaminassa vuonna 1982 ja se toimi aluksi

Yhtye on perustettu Kööpenhaminassa vuonna 1982 ja se toimi aluksi nimellä Disneyland After Dark. Vuonna 1988 yhtye teki sopimuksen Warner Brosin kanssa ja muutti nimeä välttääkseen kiistan Walt Disney -yhtiön kanssa. Yhtyeen ensimmäisen nimen Disneyland After Dark keksi yhtyeen basisti Stig Pedersen. Nimen ideana on, että kun Disneylandiin on tullut…
Read More

The Who It’s Hard

It’s Hard (1982)

Accept Restless and Wild -albumi julkaistiin lokakuussa 1982. Kitaristi Jörg

Restless and Wild -albumi julkaistiin lokakuussa 1982. Kitaristi Jörg Fischer oli lähtenyt yhtyeestä juuri ennen nauhoitusten alkamista, ja hänen tilalleen palkattiin Jan Koemmet . Herman Frank kuitenkin korvasi Koemmettin ennen levyn julkaisua. Restless and Wild oli Acceptin ensimmäinen levy, joka nauhoitettiin Dieter Dierksin studiossa. Albumin miksasi Michael Wagener , joka…
Read More

Great White Vuonna 1982 Mark Kendall, Jack Russell, rumpali Gary Holland ja

Vuonna 1982 Mark Kendall, Jack Russell, rumpali Gary Holland ja basisti Lorne Black äänittivät ja julkaisivat viiden kappaleen EP:n Out Of The Night . Nivenin ansiosta Los Angelesin radioasema KMET:in ja KLOS-FM alkoivat pyörittää EP:n biisejä soittolistoillaan. Yhtye siirtyi nopeasti paikallisklubeista tuhatpäisen yleisön eteen suuriin konserttisaleihin, kuten Perkins Palace Pasadenassa,…
Read More

1981
Kiss Music from ”The Elder”

Music from ”The Elder” julkaistiin vuoden 1981 marraskuussa. Albumi erosi progressiiviselta tunnelmaltaan Kissin entisestä tuotannosta selkeästi, mikä vieroitti faneja yhtyeen musiikista entisestään. Music from ”The Elder” ylsi vaivoin Yhdysvalloissa 75. listasijalle, ja sen vastaanotto fanien keskuudessa oli hyvin kylmä. Sen sijaan kriitikot suosivat albumia yllättävän hyvin edellä mainittuihin seikkoihin nähden.