hard rock

2000
Aerosmith Vuonna 2000 Aerosmith esiintyi myös Super Bowl XXXV:n

Vuonna 2000 Aerosmith esiintyi myös Super Bowl XXXV:n puoliaikashow’ssa yhdessä Britney Spearsin , ‘N Syncin , Mary J. Bridgen ja Nellyn kanssa. Esityksen päätteeksi kaikki artistit tulivat lavalle Aerosmithin kanssa esittämään Walk This Wayn .

1999
Kiss Helsingin Hartwall Areenalla

Yhtye konsertoi kiertueen aikana jälleen myös Suomessa, Helsingin Hartwall Areenalla vuoden 1999 helmikuussa.

Foo Fighters Vuonna 1999 yhtyeen kolmas albumi There Is Nothing Left to Lose

Vuonna 1999 yhtyeen kolmas albumi There Is Nothing Left to Lose julkaistiin. Se sisälsi hitin ”Learn to Fly”, josta myös tehtiin hyvin tunnettu musiikkivideo, jolla esiintyi huumorirock-yhtye Tenacious D . Albumilla yhtye siirtyi hieman pop-musiikin suuntaan. Myös singlet kappaleista ”Next Year” ja ”Breakout” saivat huomiota: ”Next Year” oli televisiosarja Edin…
Read More

Creed Human Clay

Varsinainen maine kuitenkin alkoi Human Clay ( 1999 ) albumin julkaisun jälkeen, jonka singlet “Higher” ja “With Arms Wide Open” nousivat suuriksi hiteiksi ja kummatkin nousivat singlelistojen ykkösiksi USA:ssa, myös kappaleesta “What If” julkaistiin single, joka nousi hitiksi myös nousten ykköseksi ja se julkaistiin Scream 3 elokuvan soundtrackille, myös viimeinen…
Read More

Kiss sai tähden Hollywoodin Walk of Fame -kävelykadulle

Vuonna 1999 Kiss sai tähden Hollywoodin Walk of Fame -kävelykadulle muiden kuuluisuuksien rinnalle. Lisäksi yhtyeen myötävaikutuksella valmistui Adam Rifkinin ohjaama komediaelokuva Detroit Rock City , joka ei kuitenkaan menestynyt elokuvateatterilevityksessä odotetusti. Kiss levytti elokuvan soundtrackille myös uuden kappaleen ”Nothing Can Keep Me from You”, jonka oli säveltänyt Diane Warren .

Aerosmith Vuonna 1999 Aerosmith sai myös oman huvipuistolaitteensa, Rock ‘n’

Vuonna 1999 Aerosmith sai myös oman huvipuistolaitteensa, Rock ‘n’ Roller Coasterin Disney’s Hollywood Studios -huvipuistoon. 9. syyskuuta Tyler ja Perry palasivat yhteen Run-D.M.C:n kanssa ja esittivät Walk This Wayn yhdessä Kid Rockin kanssa. Uuden vuosituhannen vaihteessa yhtye lähti Roar of the Dragon -konserttikiertueelle Japaniin ja julkaisivat myös singlekappaleen Angel’s Eye…
Read More

Jane’s Addiction Yhtye kuitenkin hajosi kiertueen jälkeen uudestaan, ja jäsenet

Yhtye kuitenkin hajosi kiertueen jälkeen uudestaan, ja jäsenet lähtivät kukin eri suuntiin. Vuonna 1999 ilmestyi Porno for Pyroksen kokoelma-albumi nimeltä Rev . Farrelin ensimmäinen sooloalbumi Song Yet to be Sung ilmestyi vuonna 2001. Navarron oma sooloalbumi Trust No One ilmestyi kuukausi ennen Farrelin albumia. Samana vuonna yhtye ilmoitti taas tekevänsä…
Read More

Avenged Sevenfold Yhtye perustettiin vuonna 1999 Yhdysvalloissa Kalifornian

Yhtye perustettiin vuonna 1999 Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa, Huntington Beachin kaupungissa. Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat M. Shadows, James “The Rev” Sullivan, Zacky Vengeance ja Matt Wendt. Yhtyeen nimi viittaa Raamatun Kainiin ja Abeliin, vaikka yhtye ei ole uskonnollinen. Perustamisen jälkeen jokainen yhtyeen muusikko otti käyttöön salanimen , jotka he olivat keksineet…
Read More

1998
Queens of the Stone Age Vuonna 1998 yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Queens of the Stone Age

Vuonna 1998 yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Queens of the Stone Age , jolla Josh Homme soitti kitarat ja suurimman osan bassoraidoista, Alfredo Hernandez soitti rumpuja. Pian nauhoitusten jälkeen yhtyeeseen liittyivät entinen Kyuss -basisti Nick Oliveri sekä Dave Catching . Puhelinviesti, jossa Nick Oliveri ilmoittaa Hommelle liittyvänsä yhtyeeseen, kuullaan albumin viimeisessä kappaleessa…
Read More

Kiss Psycho Circus

Yli 143 miljoonaa dollaria tuottaneen Alive/Worldwide Tour -kiertueen jälkeen Kissin oli määrä levyttää alkuperäisen kokoonpanon voimin uusi studioalbumi. Yhtye aloitti tuottaja Bruce Fairbairnin kanssa Psycho Circus -albumin työstämisen vuonna 1998. Alun perin yhtye olisi halunnut muun muassa vuoden 1976 Destroyerin tuottaneen Bob Ezrinin palaavan jälleen tuottajaksi, mutta Ezrin ei muiden…
Read More