Elokuussa 2003 Universal Music Group julkaisi Kissin tunnetuimpia 1970-luvun kappaleita sisältäneen kokoelma-albumin The Best of Kiss: The Millennium Collection .
Elokuussa Kiss aloitti vuoden loppuun kestäneen World Domination Tour -konserttikiertueen, jonka aikana yhtye kiersi Yhdysvaltoja Aerosmithin kanssa.
Helmikuussa Peter Criss palasi hetkellisesti takaisin yhtyeen rumpaliksi, kun Kiss konsertoi Melbournen sinfoniaorkesterin kanssa Australiassa . Esitys taltioitiin livealbumiksi Kiss Symphony: Alive IV ja konsertti-DVD:ksi Kiss Symphony .
Vuoden 2003 helmikuussa Columbia Records julkaisi tribuuttialbumin We’re a Happy Family: A Tribute to Ramones , joka sisälsi eri yhtyeiden ja artistien versioita Ramones -yhtyeen kappaleista. Kiss levytti albumille oman versionsa kappaleesta ”Do You Remember Rock ‘n’ Roll Radio?” kolmihenkisellä kokoonpanolla, jonka muodostivat Stanley, Simmons ja Singer.
Myös itse albumi pääsi lehden top-500-listalle vuosina 2003 ja 2012.
Texmex -vaikutteinen Mescalero (2003) sai edeltäjäänsä myönteisemmät arvostelut ja kävi albumilistan sijalla 57.
Vuonna 2003 Aerosmith yhdisti voimansa toisen rockmusiikin jättiyhtyeen Kissin kanssa, ja yhtyeet aloittivat yhdessä Rocksimus Maximus -kiertueen.
Hajoamisensa jälkeen Twisted Sister teki satunnaisia paluuesiintymisiä ennen kuin palasi virallisesti esiintymislavoille vuonna 2003. Jälleen, kolme vuotta myöhemmin, Dee Snider ilmoitti yhtyeen lopettavan toimintansa. Syynä lopettamiseen oli Sniderin mukaan se, että he halusivat antaa tilaa nuoremmille yhtyeille. “Olen aina inhonnut bändejä, jotka eivät älyä lopettaa ajoissa”, Snider sanoi haastattelussa. Yhtye…
Read More
Ginger keskittyi pääsääntöisesti soolouraansa, mutta hän keikkaili satunnaisesti The Wildheartsin kanssa. Vuoden 2003 studioalbumilla The Wildhearts Must Be Destroyed Ginger soitti kaikki basso-osuudet McCormackin ollessa katkaisuhoidossa. Vuonna 2006 Wildhearts koottiin jälleen yhteen Wolverhamptonissa järjestettyä konserttia varten; mukana oli nyt uusi basisti Scott Sorry (Amen). Konsertti julkaistiin myöhemmin DVD:nä. Tämä kokoonpano…
Read More
Helmikuussa 2003 yhtyeen konsertissa Station Club -yökerhossa West Warwickissa syttyi tuhoisa tulipalo, jossa menehtyi 100 ja loukkaantui toistasataa ihmistä.