hard rock

2009
Accept teki vuonna 2009 paluun kitaristi Wolf Hoffmannin ja basisti

Accept teki vuonna 2009 paluun kitaristi Wolf Hoffmannin ja basisti Peter Baltesin sekä uuden laulajan Mark Tornillon kanssa. Yhtyeeseen tulivat mukaan aikaisemmista kokoonpanoista tutut kitaristi Herman Frank ja rumpali Stefan Schwarzmann. Albumi Blood of the Nations oli ensimmäinen Accept-albumi neljääntoista vuoteen, ja se julkaistiin Euroopassa 20. elokuuta ja Yhdysvalloissa 14.…
Read More

Avenged Sevenfold »Meidän täytyy ikäväksemme kertoa tänään maailmalle hyvin surullinen

»Meidän täytyy ikäväksemme kertoa tänään maailmalle hyvin surullinen asia. Yhtyeemme rumpali, James “The Rev” Sullivan löydettiin kotoaan kuolleena 28. joulukuuta 2009. Kuolinsyyksi on vahvistettu alkoholin ja reseptilääkkeiden yliannostus. Ajatuksemme ja rukouksemme ovat nyt Jamesin perheen luona ja toivomme, että kunnioitatte heidän päätöstään saada rauha tänä vaikeana aikana.» (Avenged Sevenfold The…
Read More

Creed palasi takaisin

Vuonna 2009 yhtye palasi takaisin yhteen ja julkaisivat uuden albumin, joka kantoi nimeä “Full Circle”.

Audrey Horne Syyskuussa 2009 yhtye lyöttäytyi jälleen yhteen Joe Barresin kanssa

Syyskuussa 2009 yhtye lyöttäytyi jälleen yhteen Joe Barresin kanssa hänen JHOC-studiolleen (Joe House of Compression) Los Angelesiin ja teki kolmannen levynsä. Albumin Audrey Horne tuotti jälleen Indie Recordings. Julkaisu oli asetettu helmikuun lopulle tai maaliskuun alkuun vuodelle 2010.

Rainbow (yhtye) kiersivät vuosina 2009–2010

Rainbow’n entiset jäsenet, kosketinsoittaja Tony Carey, laulaja Joe Lynn Turner, rumpali Bobby Rondinelli ja basisti Greg Smith kiersivät vuosina 2009–2010 nimikkeellä Over The Rainbow , soittaen kappaleita yhtyeen eri aikakausilta. Kitaristina yhtyeessä toimii Jürgen Blackmore , Ritchie Blackmoren poika. Tony Carey joutui jättämään yhtyeen sairastumisen vuoksi ja hänen tilalleen tuli…
Read More

The Wildhearts Vuonna 2009 ilmestyi uusi studioalbumi Chutzpah. Yhtyeen sisäiset

Vuonna 2009 ilmestyi uusi studioalbumi Chutzpah. Yhtyeen sisäiset riidat ja ongelmat ajoivat bändin jälleen tauolle.

2008
Five Finger Death Punch Iron Fist Edition

22. marraskuuta albumista julkaistiin Iron Fist Edition, joka sisältää coverin Panteran kappaleesta ”A New Level”.

Kiss One Live Kiss

konsertti julkaistiin vuoden 2008 lokakuussa DVD:nä One Live Kiss .

Kiss Ikons

Lokakuussa 2008 Kiss julkaisi neljä levyä sisältävän kokoelma-albumin Ikons .

Kiss Jigoku-Retsuden

Sony Music Entertainment ja sen japanilainen tytäryhtiö DefStar Records julkaisivat elokuussa Japanissa albumin Jigoku-Retsuden – New Recordings Best , joka koostui yhtyeen uudelleen äänittämistä vanhoista kappaleista. Albumista julkaistiin myös erikoispainos, joka sisälsi DVD-formaatissa Kissin vuonna 1977 Japanin Budokanissa taltioiman konsertin.