Vuosina 2010–2011 Ginger liittyi entisen Hanoi Rocks -laulajan Michael Monroen taustabändiin. Hän esiintyi Monroen livealbumilla Another Night in the Sun: Live in Helsinki sekä studioalbumilla Sensory Overdrive , joka nousi Suomen albumilistan ykköseksi ja Britannian rockalbumilistan sijalle 13.
joulukuussa ” Say Yeah ”
Nimen Sonic Boom saanut, Kissin 19. studioalbumi julkaistiin lopulta vuoden 2009 lokakuussa.
Yhtyeen toinen albumi War Is the Answer julkaistiin 22. syyskuuta 2009. Albumin tuotti Kevin Churko, joka on aikaisemmin tuottanut Ozzy Osbournen albumin Black Rain . Kaksi bonuskappaletta, Succubus ja Undone olivat alun perin leikattu ensimmäiseltä albumilta, mutta julkaistiin toisen albumin erikoisversiossa. Albumi nousi parhaimmillaan Suomen listoilla sijalle 14 ja Billboard…
Read More
Yhtye julkaisi elokuussa 2009 verkkosivustollaan tulevan albumin ensimmäisen singlen ” Modern Day Delilah ”.
Vuonna 2009 julkaistiin Danger Dangerin seitsemäs studioalbumi Revolve Frontiers Recordsin kautta.
Cities Of Evil -kiertueen aikana yhtyeen suosio oli ilmiömäisesä nousussa. Single “Bat Country” oli Billboardin singlelistan toisella sijalla, ja sen huonoin listasijoitus Yhdysvaltojen singlelistoilla oli kuudes sija. Menestyksen siivittämänä albumi myi kultaa. Vuonna 2009 albumi ylitti platinalevyn oikeuttavan rajan.
Tammikuussa 2009 laulaja M. Shadows varmisti yhtyeen nauhoittavan uutta materiaalia. Samassa haastattelussa yhtye vahvisti esiintyvänsä pääesiintyjänä Rock At The Range -festivaaleilla 16.–17. toukokuuta 2009. Ensimmäisenä festivaalipäivänä yhtye nousi lavalle entisen Guns N’ Roses -kitaristi Slashin kanssa. Shadows vieraili myöhemmin myös Slashin sooloalbumilla Slash .
17. elokuuta 2009 yhtyeen MySpace-sivulla julkaistiin demot lauluista ”Zombie” ja ”He Loves You”.
Thor on esiintynyt Suomessa Sauna Open Air ja South Park -festivaaleilla, Pitkämies-sarjakuvakaupassa vuonna 2009, sekä 1. kesäkuuta 2011 Dom-ravintolassa, Helsingissä. Vuonna 2017 yhtye esiintyi Porissa Porisperessä .