grunge

2008
Kiss Playlist Your Way

Playlist Plusin julkaisua seurasi jälleen toisen Universalin organisoiman kokoelma-albumin Playlist Your Way julkaisu vuoden 2008 toukokuussa.

Kiss Alive/35 World Tour

Vuoden 2008 maaliskuussa Kiss juhlisti 35-vuotista uraansa ja käynnisti Melbournesta , Australiasta maailmankiertueensa Kiss Alive/35 World Tour -maailmankiertueensa.

Kiss Suomen-konsertin lipunmyynti

Yhtyeen 28. toukokuuta järjestetyn Suomen-konsertin lipunmyynti alkoi 26. helmikuuta, ja konsertin liput myytiin loppuun vain kuudessa minuutissa, joista seisoma- eli kenttäpaikkaliput myytiin loppuun puolessa minuutissa.

The Offspring Samassa kuussa yhtye ilmoitti, että yhtyeen jättäneen rumpali Atom

Samassa kuussa yhtye ilmoitti, että yhtyeen jättäneen rumpali Atom Willardin korvaajaksi tulee entinen Saves the Dayn rumpali Pete Parada . Ensimmäinen esiintyminen Paradan kanssa oli Summer Sonic -festareilla Japanissa saman vuoden elokuussa. Samalla kiertueella The Offspring debytoi uuden kappaleen ” Hammerhead “, joka tulisi olemaan uuden albumin ensimmäinen single. Parada…
Read More

The Offspring Huhtikuussa 2008 Dexter ilmoitti albumin nimeksi Rise and Fall, Rage

Huhtikuussa 2008 Dexter ilmoitti albumin nimeksi Rise and Fall, Rage and Grace ja julkaisupäiväksi 14. heinäkuuta. Albumin ensimmäinen single “Hammerhead” soi radioissa maaliskuussa. Lisäksi bändin virallinen nettisivusto tarjosi kappaleen ladattavaksi MP3-formaatissa päivää aiemmin. Albumin toinen single ” You’re Gonna Go Far, Kid ” nousi Hot Modern Rock Tracks -listan kärkeen…
Read More

The Offspring Myös huhtikuussa 2008 Epitaph Records ilmoitti, että levy-yhtiö

Myös huhtikuussa 2008 Epitaph Records ilmoitti, että levy-yhtiö tekisi uudelleenjulkaisut albumeista Ignition ja Smash . Molemmat albumit remasteroitiin, ja Smash sisälsi uuden 24-sivuisen vihkosen. Uudelleenjulkaisut julkaistiin sattumalta samana päivänä kuin Rise and Fall, Rage and Grace .

Kiss The Best of Kiss

Vuoden 2008 keväällä Universal Music Group julkaisi Kanadassa kokoelma-albumin The Best of Kiss .

Kiss Unmasked Box Set

Universal Music julkaisi Japanissa vuoden 2008 kuluessa rajoitettuina erikoisjulkaisuina myös yhdentoista Kiss-albumin laajuisen kokoelmaboksin Unmasked Box Set ja kymmenen albumia sisältäneen boksin Destroyer Box Set .

R.E.M. Accelerate ilmestyi 1. huhtikuuta 2008. Se äänitettiin kolmessa eri

Accelerate ilmestyi 1. huhtikuuta 2008. Se äänitettiin kolmessa eri sessiossa kesällä 2007 Dublinissa , Vancouverissa ja Ateenassa . Tuottajana toimi Jacknife Lee . Nauhoitusten lomassa R.E.M. esiintyi Dublinin Olympia-teatterissa. . Acceleraten jälkeen ilmestyi kesällä 2007 äänitetty ja lokakuussa 2009 julkaistu live-albumi Live at The Olympia .

The Smashing Pumpkins Loppuvuodesta 2008 Smashing Pumpkins ilmoitti julkaisevansa

Loppuvuodesta 2008 Smashing Pumpkins ilmoitti julkaisevansa tupla-DVD:n If All Goes Wrong sekä tekevänsä 20-vuotisjuhlakiertueen.