grunge

2010
The Offspring 15. helmikuuta 2010 The Offspringin virallisella nettisivulla

15. helmikuuta 2010 The Offspringin virallisella nettisivulla ilmoitettiin, että The Offspring olisi pääesiintyjänä kahdessa konsertissa läntisessä Kanadassa kesäkuun aikana. Saman vuoden maaliskuussa ilmoitettiin, että yhtye liittyisi 311:n Unity-kiertueelle kesällä. 19 päivän kiertueelle tuli mukaan erityisvieraaksi myös yhtye Pepper, ja se pidettäisiin amfiteattereissa ympäri Amerikkaa. Ennen tätä kiertuetta The Offspring soitti…
Read More

The Offspring 3. toukokuuta 2010 Dexter julkaisi bändin nettisivujen

3. toukokuuta 2010 Dexter julkaisi bändin nettisivujen viestipalstalla päivityksen koskien uutta albumia. Hän sanoi, että yhtye oli “työskentelemässä muutaman kappaleen parissa. Ne ovat kaikki eri vaiheissa, jotkut ovat täysin alkutekijöissä, jotkut taas lähes täysin valmiita.” Hän paljasti myös, että bändi olisi työstämässä albumia studiossa “päivittäin seuraavat kaksi viikkoa. Yritämme saada…
Read More

The Offspring Noodles sanoi, että The Offspring jatkaisi työskentelyä uuden albumin

Noodles sanoi, että The Offspring jatkaisi työskentelyä uuden albumin kanssa tosissaan Unity-kiertueen päätyttyä. Levystä hän kertoi Billboard.comille, että “se etenee hitaasti. Aloitimme äänitykset aikaa sitten. Olemme saaneet vain yhden kappaleen valmiiksi, ja …viisi tai kuusi kappaletta, jotka sanoisin olevan lähellä sitä. Haluamme saada levyn julkaistua pois mahdollisimman pian, ja työskentelemme…
Read More

The Offspring Lokakuussa 2010 Dexter postasi bändin Twitterissä sanoen: “On hyvä

Lokakuussa 2010 Dexter postasi bändin Twitterissä sanoen: “On hyvä olla takaisin studiossa”. Tämä johti spekulointiin siitä, että yhtye oli vasta aloittamassa nauhoituksia tai jatkamassa niitä. Joulukuussa The Offspring kertoi Twitterissä, että he olivat käyttäneet viimeiset kaksi viikkoa studiossa, ja uuden albumin nauhoitus jatkuisi lomien jälkeen ja albumi olisi julkaisukunnossa vuonna…
Read More

Hole (yhtye) aktiivisen promootiokampanjan

Hän aloitti albumin aktiivisen promootiokampanjan vuoden 2010 alussa, esiintyen uuden Hole kokoonpanon kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa – mukaan lukien keikat South by Southwest -festivaalilla ja TV-ohjelmassa The Late Show with David Letterman – ennen albumin virallista julkaisua.

2009
Kiss Say Yeah

joulukuussa ” Say Yeah ”

Kiss Sonic Boom

Nimen Sonic Boom saanut, Kissin 19. studioalbumi julkaistiin lopulta vuoden 2009 lokakuussa.

Kiss Modern Day Delilah

Yhtye julkaisi elokuussa 2009 verkkosivustollaan tulevan albumin ensimmäisen singlen ” Modern Day Delilah ”.

The Offspring Kesäkuussa vuonna 2009 Billboardin haastattelussa Noodles kertoi

Kesäkuussa vuonna 2009 Billboardin haastattelussa Noodles kertoi, että Dexter ja Bob Rock keskustelivat, että on pari asiaa, jotka jäivät pois viime levyltä ja pari kappaletta, jotka jäivät pois Splinter – ja jopa Conspiracy of One -levyiltä ja katsovat, voisiko niitä työstää uudelle levylle. Noodles kertoi myös, että hän haluaisi levyn…
Read More

R.E.M. aloitti viimeisen albuminsa äänitykset vuodenvaihteessa

R.E.M. aloitti viimeisen albuminsa äänitykset vuodenvaihteessa 2009–2010. Yhtyeen 15. studioalbumi Collapse into Now ilmestyi Yhdysvalloissa 8. maaliskuuta 2011. Jacknife Leen tuottamalla albumilla ovat vierailijoina Patti Smith , Lenny Kaye , Joel Gibb , Peaches ja Eddie Vedder .